keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Puutarhaongelmia

Tartun myös Rikkaruohoelämää blogin haasteeseen esitellä pihamaansa ongelmakohtia ja harmituksia.

Minullakin jättitatar kasvaa ja voi hyvin, vaikka kerran jo yrittänyt kaivaa sitä ylös kasvua hillitäkseni. Tästä oppineena, pyrin välttelemään kasveja, jotka leviää liiaksi ja joista en niin pidä.

Suurimmat ongelmat aiheuttaa kuitenkin peurat, jotka ovat kotiutuneet pihaan. Ne syövät lintujen ruokintapaikalla talvisin muutaman metrin päästä ulko-ovesta ja eivät korviaan lotkauta, vaikka menee niitä hätistelemään. Tämä johtaa siihen, että KAIKISTA kasveista pitää ainakin maistaa!

Alla siis kuva kukkapenkistä, joka pitäisi kasvaa tulppaaneja ja hyvin talvehtineita salkoruusuja. Kuten näkyy kaikki on syöty, vain rikkaruohot ovat jääneet. Ja kun penkki tyhjenee näin, kissat huolehtivat lopuista käyttämällä tätä käymälänään. Eli tähän täytyy keksiä jotain toisia kasveja, joita peurat eivät syö kokonaan.






Seuraava on penger, joka ei varsinainen kaunistus muutenkaan vielä ollut, mutta viimesyksynä joku eläin kaivoi puolet penkistä maa-ampiaisten pesän perässä ja tuho oli valtava. Tässä kuvassa maa-aines ja kivet on jo heitetty takaisin koloon. 




Lisäksi samassa penkereessä ongelmia aiheuttaa rikkaruohot, jotka valtaavat koko "rinteen". 
Ala kuvassa vasemmalla olen laittanut maisemointikangasta kivien alle ja se pitää rikkaruohot poissa. Koska keräilen kiviä sieltä täältä pihalta, hommaa ei ole valmistunut vauhdilla vaan tämä luiskan valloittaa rikkaruohot säännölllisesti. Joten ennen kiviä ja maisemointikangasta tämä saa olla tämän näköinen. Onneksi toisesta suunnasta tämä näyttää kauniilta, kun kukat alkavat kukkia. 






Ja kuten yllä mainitsin, peurat pistävät lähes kaiken poskeen ja se koskee myös hyötytarhaa. Näin ollen kuvassa olevalle alueelle täytyy kehitellä peuran pitävä aitaus, joka ei näytä niin kammottavalta. Minä kun pidän aukeista isoista nurmialueista ja saan aidatuista alueista näppyjä. 
Joten tämä on ongelmalistalla numero yksi! 






Ratkaisu alkaa onneksi hahmottua ja käymme puuhaan toivottavasti tänä kesänä. 
Olemme suunnitelleet reilua aitaustata, joka on tolppa-anturoihin istutettu puolikas kakkosnelonen. Lisäksi alue tarvitsee portin josta pääsen helposti liikkumaan kottikärryn etc. kanssa. Oletettavasti kasvihuone tulee aitauksen sisäpuolelle, koska kaivo on siinä vieressä. Ideoita otetaan mieleellän vastaan.


Mutta onneksi piha ei ole pelkkää ongelmaa ja löytyy täältä kaunistakin, kuten narsissi meri, jonka istutin viime syksynä! 

I H A N A!






4 kommenttia:

  1. Ihana narsissimeri. Sipulikukat ovatkin parhaimmillaan isona joukkona.
    Meillä ei onneksi peuraongelmaa ole ja tonttikin on sen verran pieni, ettei laajoja lakeuksia synny tekemälläkään. Penkkeihin, joihin ei ole ollut heti istutettavaa, olen laittanut runsaasti kasteltua sanomalehteä ja sen päälle paksuhkon kerroksen oksahaketta. Rikkaruohoja täytyy kuitenkin kitkeä, sillä ilman kautta lentää kaikenlaista siementä ja pitkään tyhjänä ollessaan penkissä oleva sanomalehti maatuu ja päästää rikat lävitseen. Kannattaisiko peittää työstämistä odottava alue mustalla muovilla ja laittaa kivet siihen päälle. Tai sitten istuttaa väliaikaisesti jotain odottamaan kivivaraston täyttymistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin sipulikukat ovat ihania isona joukkona ja narsissit eivät peuroille kelpaa, joten niitä lisää! Samoin laukat kestävät peurat.

      Olisi varmaan todella hyvä idea muovittaa kiviä odottova penger, mutta se ei kyllä silmiä sitten hivele. Tosin tuo sanomalehdet ja oksahake voisi olla kivan näköistä.... ei vaan ehkä pysy paikoillaan noin kaltevassa...hmmm.. täytyy käyttää toisaalla. Nyt pengertä valtaa akankaali ja pikkutalvio, jotka peittää rikkoja jonkun verran alleen.

      Poista
  2. Tiedän peuraongelman. Nuorena asuimme omakotitalossa jossa ei ollut aitaa tontin ympärillä ja peurat söi kaikki mitä ei oltu verkotettu. Yritettiin kaikkea. Laitoin silipippuria ja vaikka mitä kukkien sisään. Niin kaiken söivät. Jos ei pauralle kelvannu niin rusakoille sitten loput. Ainut mikä ne saa pidettyä poissa on aidata piha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aita tosiaan, ja korkea sellainen, pitäisi peurat poissa pihoilta, mutta en halua aidata tonttia. Näin ollen teen kompromissin ja aitaan kasvimaan ja hyötytarhan ja yritän etsiä kukkapenkkeihin peuran kestäviä kasveja. Narsissit ja laukat eivät ainakaan kelpaa. Vähänhän hintava ratkaisu tuokin, kun saa uusia jatkuvasti järsittyjä kasveja uusiin. Muunmuassa siksi olen alkanut kasvattaa perennoja siemenestä ja suosin taimenvaihto tapahtumia. Huomattavasti edullisempaa.

      Poista



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Näitä luen (tuoreimmat päivitykset ylinnä)