lauantai 17. toukokuuta 2014

Voihan Peurat!!

Aloin miettimään puutarhaogelmia-jutun jälkeen todella tätä peuraongelmaa, joka meillä vaivaa. Liiaksi kesyyntyneet peurat ovat todella riesa tällä tontilla. Niin kauniita, kun ovatkin, niin kyllä yhteiselo on aika takkuisaa.
On todella ärsyttävää, kun huomaa, että puutarhasta on syöty rakkaudella ja huolenpidolla kasvatettut perannat/pensaat/vihannekset jne. Tällä onneksi peuroja metsästetään ja kanta pysyy kurissa, mutta kun koko pesue, parhaimmillaan/pahimmillaan 5 peuraa, syöpöttelee pihalla, jälki on sen näköistä.

Ruokailutottumukset yleensä vaikuttavat siihen mikä syödään, mutta joskus pakon edessä syödään vähän erikoisemmatkin maut. Pahimmassa tapauksessa jopa havukasvit saavat kyytiä, kuten kuvassa. Tämä ei todellakaan ole yleistä, ainakaan meidän pihalla.


Myös yllättävästi ruusupuskat ovat saaneet kyytiä, vaikka kuvittelisi, että piikit hidastaisivat intoa. Nämä ovat nyt viimevuoden uutuusvillityksiä, jotka ovat aiemmin saaneet olla rauhassa. Tai sitten tänne on muuttanut joku muu loppasuu, joka syö nämä. 

Oma lukunsa sitten on tietenkin hyötytarha, joka kärsii suurimmat iskut. Omenapuut ovat jo aidattu, kun esimmäiset revittiin pitkin pihaa juurineen ylös. Myös kriikunapensaat eivät ole kasvaneet korkeutta moneen vuoteen, kun ne saa säännöllisen parturoinnin. Kasvimaalta lähtee kaikki pavut ja herneet ensimmäiseksi. Perunan varret ovat myös hittilistalla. 
Tähän asiaan puutumme nyt tänä kesänä ja suojaamme alueen reilulla parinmetrin aitauksella. Saa nähdä mihin siirtyvät illastamaan tämän jälkeen. 

Sain myös naapurilta vinkin, että verijauholitku pitäisi pitää peurat loitolla. Täytyy kokeilla myös sitä. Luin vielä, että litkun voi terästää Tabascolla, joten sekin on hankittu.  

Olisi mielenkiintoista tietää mitä kokemuksia teillä on peuroista ja mitkä kasvit kuuluvat teidän pihalla syötäviin / selviytyviin kasveihin! Näin ei tarvitsisi kokeilla ihan kaikkea itse.

2 kommenttia:

  1. Voi ei... Nyt vaan pihaan joku tormakka koira haukkumaan niin pysyvät loitolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Sanna kissat saa riittää tällä erää. Naapureilla on koirat, ehkä niitä voisi lainata! ;-) Nytkin haukkuvat supikoiraa ulkona. Kamala metakka. : D

      Poista



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Näitä luen (tuoreimmat päivitykset ylinnä)