maanantai 25. elokuuta 2014

Kasvimaan satoa ja vähän kasvihuoneenkin

Kasvimaa on ollut tänävuonna heikoin lenkki. Ja täysin omasta syystä.
Koska aloitimme kasvimaan aitauksen suunnittelun jo keväällä jätin suojauksen pienemmälle. Ja niinhän siinä sitten kävi, että parempiin suihinhan kasvimaan sato hävisi. Lisäksi alkukesän kylmä teki hallaa kasveille ja moni ei lähtenyt ollenkaan kasvuun.

Tammenlehväsalaatti antoi vain muutaman taimen, josta peuratkin söi kirjaimellisesti parhaat päältä. Pinaatti ei noussut laisinkaan uusintakylvöstä huolimatta ja rukolakin kasvaa vasta uusintakylvöllä. Romaine salatti kasvaa hyvin, joten Ceasar-salaattia on syöty ja paljon.

Taitepapu, joka on maastoutunut viimevuotisen korianterin keskelle on säilynyt ja antaa satoa. Samoin muutamasta maistelukerrasta huolimatta "mustapapu" (joka osoittautui vihreäksi, mutta huikean hyväksi) ja pensaspavut antavat satoa. Härkäpapu hävisi penkistä kokonaan. Herneetkin sai kyytiä ja hetken jo ajattelin pelin menetetyn, mutta nyt aitauksen jälkeen olemme saaneet vähän omia herneitä.

Sipulihan tulee aina hyvin meillä ja se saa olla rauhassa. Tänävuonna laitoin vain punasipulia, mutta ensivuonna täytyy kokeilla vielä salottisipulia. Tammikuussa istuttamani talvivalkosipulitkin ovat tuottaneet omia valkosipuleita! Näitä täytyy laittaa vielä syksyllä uudestaan kasvamaan.

Yritt kasvavat ja voivat hyvin ja niitä ehdin jo aiemmin keräämään talteen pakkaseen. Hankin viimevuonna kuivurin, mutta pidän enemmän tuoreen yrtin mausta. Yrttilaatikossa kasvaa ruohosipuli, viherminttu, timjami, oregano, sitruunamelissa ja korianteri.

Koska sää oli eilen hetken kuivaa ja jopa aurinkoista otin tilaisuudesta vaarin ja puuhastelin kasvimaalla. Sain kerättyä ja pakastettua pavut, nostin sipulit ja valkosipulin ja illan päätteeksi kalttasin ja paseerasin ekan erän tomatteja. Oma paseerattu tomattikastike on kyllä herkullista talvella.
Nyt sitten ei muuta kuin odottomaan seuraavaa kuivaa hetkeä, jotta pääsisi nostamaan jäljelle jääneet perunat maasta.








4 kommenttia:

  1. Omat tomaatit maistuvat kaikissa muodoissaan tosi herkullisilta. Ehkä niihin tulee jokin tietty makuvivahde kasvattajan niitä ihastellessa. Meillä tammenlehtisalaatti onnistui hyvin ja söimme sitä koko kesän. Nyt sateet ovat liottaneet sen pilalle, joten on pitänyt siirtyä takaisin kaupan salaattiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä jännä miten omat maistuvat niiiiiiin paljon paremmilta kuin kaupan tai naapurin. Se täytyy olla se tosiaan, kun kasvattaja niitä jaksaa ihastella.

      Poista
  2. Vau että ovat kauniita. Ihan kuin karammellia. Meillä on myös saatu satoa nyt loppukesästä. Pihakeittiöllä kasvavat kirsikkatomaatit kävi hiiri aina nappaamassa. Ja Mustarastaat on ollu tosi hanakoita syömään avomaalla kasvavilla tomaateilla. Mutta eihän siihen maailma kaadu jos nekin saa osansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja makukin on kuin karamellia. Nuo ruskeat kirsikkatomatit ovat nimittäin hillittömän makeita ja runsaita maussa. Tosi iloinen ylläri, kun kokeilin ekaa kertaa. Ja juu meillä linnut ovat saaneet hoitaa loput viinimarjapensaista. Jokaiselle jotain.

      Poista



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Näitä luen (tuoreimmat päivitykset ylinnä)