torstai 28. elokuuta 2014

Lääkekasvit

Lääkekasvi kokeiluni onnistui mielestäni kohtuullisen hyvin, vaikkakin en ole vielä käyttänytkään kuin osaa.
Suurinosa on lähtenyt kasvuun, osa todella suurella innolla, toiset vähän nihkeämmin.

Etualalla oleva jättisuuri kurkkuyrtti oli mitä mainioin juttu. Käytin tällä kertaa vain sinisiä kukkia koristamaan ruokia. Sen makea maku yllätti positiivisesti. Ilmankos kaiken sortin pörriäisetkin viihtyivät siinä.

kurkuyrtti ja kamomilla

Sen vieressä oleva hyvänheikinsavikka, oli myös todella iloinen yllätys! Sen lehdet voi käytää pinatin tavoin, ja maku muistuttaa aluksi perussalaattia ja jälkimakuna on pinaattimainen karvaus. Onneksi tämä on monivuotinen, että voin ensivuonna jatkaa tämän testaamista. Käytin hyvänheikinsavikkaa hyvin ahkeraan, koska tavallisen salaatin puuttuessa, käytin tätä lähes koko kesän salaatteihin. Nyt olen testannut sitä myös lämpimänä pinaatin korvikkeena ja toimii.

Seuraavan laatikon kamomilla kasvoi oikein kauniiksi, mutta tätä en kyllä ole vielä testannut laisinkaan.
Sen vierellä kasvava juurisikuri on myös jäänyt täysin vaille huomiota, kuten myös seuraavien laatikoiden sitruunaväriminttu, baikalinvuohennokka ja yksivuotinen tuoksuampiaisyrtti.


juurisikuri

sitruunaväriminttu

baikalinvuohennokka

Valeriaana kasvoi aika heikosti ja osaa taimista oli joku eläin käynyt maistelemassa. Mahtoi olla aika rento kaveri maistiaisen jälkeen! Toivottavasti se kerää voimat ja lähtee ensivuonna parempaan kasvuun. Muskatelisalvia ei ole kasvanut laisinkaan, muuta ehkä se nousee ensivuonna.

valeriaana

Kissoille hankittu Aitokissanminttu tuoksuu taivaalliselle ja ymmärään hyvin, että kissat hullaantuvat tästä. Meillä vain Findus jaksoi innostua tästä kasvista. Se piehtaroi kasviraasun päällä, mutta sitkeästi se joka kerta jatkoi kasvua. Kaikki kissat eivä kuulemma välitä kissanmintusta ja meillä Astrid ja Laban ei huomannut kasvia laisinkaan. 

aitokissanminttu



Olen ymmärtänyt, että jokainen kasvi antaa niin monenelaisesti satoa, että menee tovi ennenkuin opin ottamaan kaiken hyödyn irti näistä kasveista. Mahdollisuuksia on monia; tee, öljy, raakakäyttö, keittäen, kuivattaen, lehdet, juuri, varret, kukat jne.!
Onneksi suurin osa on monivuotisia, joten opiskelu jatkuu!





















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Näitä luen (tuoreimmat päivitykset ylinnä)