torstai 4. syyskuuta 2014

Pottuhommia

Vihdoinkin aurinko on taas kuivattanut maata ja otimme tilaisuudesta vaarin ja lähdimme pottuhommiin. Eli jäljellä olevat perunat olivat hyvä nostaa nyt maasta, kun vielä erottaa vähän varsia. Päivät kylmenee kuitenkin sen verran, että en usko perunoitten enää kasvavan paljoakaan.

Valitettavasti näyttää, että perunarupi oli iskenyt varsinkin 'Blå Kongoon', joten osa oli hurjan rumiain. Vaikka rupihan ei leviä siemenperunoista, taidan kuitenkin hankkia uudet siemenperunat tästä lajista ensivuodeksi. Perunarupi on bakteerin aiheuttama ja sitä esiintyy kaikkialla maassa. Korkea ph, kuivuus alkuvaiheessa ja maan ilmavuus innostavat bakteeritoimintaa.

Kotipuutarhurin perunaopas kertoo mm. seuraavaa:
"Rupibakteeri esiintyy yleisenä peltomaassa ja taudin määrä maassa lisääntyy, kun perunaa viljellään toistuvasti. Siemenperunan rupisuudella ei ole juurikaan vaikutusta sadon rupisuuteen, koska bakteeria on useimmiten yllin kyllin maassa. Bakteeri myös säilyy hyvin maassa ilman perunaakin eikä ole juuri toivoa saada sitä häviämään siitä hyvälläkään viljelykierrolla." 
Eli seuraavaksi täytyy käydä mittaamassa pottumaan ph, koska kuivaahan täällä ei ole ollut kesäkuussa. Ja meidän maa on aika ilmavaa vanhaa peltomaata. Ehkä saan kikkailtua bakteerikannalle ei niin otollista maata ensivuodeksi.

Nyt jäljelläolevat perunat laitan säilöön kellariin. Kellarissa on pimeää ja sopivan viileää jo nyt ja se jäähtyy talven edetessä juuri sopivaan lämpötilaan. Pienimmät jäävät aina melkeinpä istukasperunoiksi ensivuoteen.
Istutimme ruokaperunaksi suosittua aikaista perusperuna 'Timoa'. Se antoi satoa jo kohtuu varhaisessa vaiheessa ja olemmekin syöneet kunnon kokoisia pottuja koko kesän. Kuten näkyy paljoa ei jäänyt talvelle.


'Timo'


Herkuttelu perunaksi olen istuttanut sinistä 'Blå Kongoa' jo kahden vuoden ajan.
Tämä sinimaltionen peruna on jauhoinen myöhäisperuna ja käytän sitä lähinnä muuseihin, koska väri on mitä huikein. Myös keitettynä peruna toimii, kunhan muistaa valvoa keittymistä. Perunalla kun on taipumus, että se tuntuu, että se ei pehmene millään keitettäessä ja hetkeä myöhemmin on hajonnut kattilaan. Eihän tässä mitään vikaa ole, ei vain ole ehkä estettisesti niin kiva tarjoiltava, kun peruna on rähjätänyt kappaleiksi.


'Blå Kongo'


Viiime puutarhamessuilta pummatut erikoisperunat 'Shetland Black' ja 'Trixie' perunalajikkeet olivat ihan uusia tuttavuuksia, kun sain ne. Kuten minulle neuvottiin laitoin kaverit omaan laatikkoon kasvamaan ihan sen varalta, jos vaikka kantaisivat jotain perunatautia, niin koko pottumaa ei saastu.
Ottaen huomioon, että sain vain 2 kappaletta per lajike, niin satoa tuli hyvin. Ajattelin kuitenkin säästää kaikki perunat siemenperunoiksi ja kasvattaa satoa ensivuonna niin, että siitä saa maistiaisiakin sitten.

'Shetland Black' perunalajikeesta en ole löytänyt suomeksi mitään infoa, mutta ulkomaiset sivustot tietävät kertoa perunan olevan hyvin kuiva ja jauhoinen, ja käsitykseni mukaan reagoi keittämiseen kuin 'Blå Kongo'. Vaikka Shetlandin mustalla on tummansininen kuori kuin Blå Kongossa, sen malto on vaalea jossa menee tumma raita, kuten alla kuvassa näkyy. (Olen pihi ja en raaski halkaista omaa perunaa, joten lainasin kuvan netistä)  Odotan mielenkiinnolla seuraavan vuoden satoa.



Kuva: 'Daughter of the Soil'  blogi

'Trixie' peruna on myös täysin tuntematon lajike minulle. Tämä oli erittäin satoisa ja perunoista tuli sileitä ja komeita puikulamaisia perunoita. Hyvin vaalealla pinnalla on liloja laikkuja, jotka ei erotu kuvasta niin selkeästi, kun ovat vielä mullan peitossa. Peruna on kuulemma erittäin maukas ja keitettäessä herkästi hajoava, joten höyryttämistä suositellaan. Mene ja tiedä, ensivuonna voin testata. 

'Trixie'

1 kommentti:

  1. Ooh olen sitten hulluna pottuihin;D Tämä kesä oli kuivuuden vuoksi aika hankala pottuvuosi!

    VastaaPoista



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Näitä luen (tuoreimmat päivitykset ylinnä)