tiistai 30. syyskuuta 2014

Wanhat pionit

Äitini toi minulle muutama päivä sitten pionin juurakkoja heidän talon pihalta.

Kannat ovat todennäköisesti vanhasta Josef Herrmansin puutarhamyymälästä, joka toimi viimevuosisadan alusta alkaen. Josefin veli rakensi ja asui tässä talossa ja se valmistui noin 1918. Talo on ollut suvulla koko ajan ja nyt viimeisin omistaja on äitini puoliso.
Vanhat naapuritkin olivat kertoneet äidilleni kuinka talon Wanha rouva kävi aina innoissaan kertomassa, että pionit pihalla kukki taas! Että saa tulla ihastelemaan! Hän oli kuulemma hyvin ylpeä pioneistaan.
Näin ollen kannat voivat olla jopa 1920-30 luvulta! Toivon löytäväni vielä kuvia talosta, niin että pionit näkyisivät ja voisin näin tarkentaa juurakoiden ikää.

Toinen on ihanan hempeä vaaleanvaalea roosa kerrattu, perinteisen näköinen pioni. Sain muutan kukan kesällä siitä kotiini ja tuoksu oli huumaava. Valitettavasti siitä ei löydy kuvaa vielä.

Toisella on tummanvihreä lehdistö ja hieman erikoisemman näköinen kukka. Sen vaaleanpunertavan ulkolehdistön sisään kätkeytyy kerman keltainen kerrottu kukinto, jonka keskustassa on häivähdys punaista. Varsin erikoinen yhdistelmä.
Sain kuvan äidiltäni, joten joudun odottelemaan ensikesään, että näen tämän kukkimassa ihan oikeasti. Toivottavasti istutin kukat oikein ja ne selviävät muutosta ja talvesta! On niin mahtavaa saada tällaisia vanhoja erikoisuuksia pihaan. Toivotaan, että pian minäkin voin sitten ylpeänä esitellä niitä naapureilleni!

"Josefin pioni"


Kiitokset äiteelle juurakoista!

2 kommenttia:

  1. Hienoa tuntea omien kasviensa historiaa noin tarkasti. Ja että niillä ylipäätään on historia. Tosi kaunis pioni, toivotaan sille runsasta kukintaa pihallasi.

    VastaaPoista
  2. Sitä minäkin toivon. Pihaltani löytyy muutama muukin puska, jonka takaa löytyy hyvä tarina. Ehkäpä täytyisi kirjoittaa niistä tänne erikseen.

    VastaaPoista



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Näitä luen (tuoreimmat päivitykset ylinnä)