sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Kevätpuutarhamessut 2015 minun silmin

Messukeskuksessa on ollut siis taas tämänvuotiset puutarha/talo/mökki messut. Sain kerättyä voimani ja lähdettyä matkaan mieheni kanssa jokavuotiselle messukierrokselle. Messut ovat siitä mukavat, että molemmille osapuolille löytyy jotain mielenkiintoista. Ei pelkkiä kukkia ja koristeita, vaan osastoilta löytyy myös tekniikkaa, laitteita, talonjuttuja ja chilejä; äijäkamaa. 

Netistä sai hyvin tietoa messujen ohjelmatarjonnasta, joten aamukahvilla lueskelin ja suunnitelin hieman mitä haluaisin nähdä ja mitä ostaa. Samoin mieheni teki omat suunnitelmat. Nämä mielessä suunnistimme messuille. 

Valtavat massat ihmisiä vyöryi messuille heti aamutuimaan. Saimme ensin jonottaa sisään, sitten naulakolle ja sitten tuuppia toisiamme käytävillä. Messut olivat siis lauantaina suosiossa. Ehkäpä huono sää vaikutti myös siihen, että ihmisiä oli lähtenyt liikkeelle sankoin joukoin. Näin ollen valitettavasti kuvat jäivät vähiin, kun aina oli muutama selkä tai jalka tai kasvo kuvassa. Luovuinkin nopeasti ajatuksesta napsia kuvia. Lauantai ei siis ollut otollinen päivä bloggaajan vinkkelistä katsottuna. Näin ollen messut avautuivat ihan toisella tapaa, kun en metsästänyt sitä täydellistä kuvakulmaa. 

Saimme kuitenkin kierreltyä osastoja. Aloitimme tietenkin ensin puutarhapuolelta. Osuimme ensimmäiseksi daaliamyyjien kojuille ja sieltä lähti ensimmäinen pussi mukaan. Tänävuonna daaliapenkki tulee loistamaan hempeillä pastellinsävyillä ja erikoisemmilla kirjavilla yksilöillä. 


Seuraavaaksi jäimme tekemään ostoksia Hyötykasviyhdistyksen pisteelle. Ostin sieltä Royal Horticultural Societyn palkitseman äärimmäisen makean "Ryby" lantun siemenet. Olen mieltynyt höyryttämään lisuukkeeksi lanttua, joten miksen kokeilisi kasvattaa sitä itse. Lisäksi ostin Spagettikurpitsan siemeniä, jotka toivon onnistuvan paremmin tänävuonna. Viimevuotiset kun menivät pilalle tietämättömyytemin takia. Ne kun eivät siedä tomattia läheisyydessään. 

Muut osastot eivät antaneet niin paljoa uutta, mutta sitten löysin Maatiainen ry:n osastolle. He ovat kyllä ihan mielettömän ihania ihmisiä. Viimevuonna en vielä rekistöröitynyt mukaan, mutta nyt kyllä mietin vahvasti mukaan menoa. 30 euron vuosimasksu ei kuitenkaan päätä huimaa ja asia kiinnostaa kuitenkin minua. Hankin mielelläni simeniä vanhoista kannoista ja annan niitä myös mielelläni eteenpäin, jos vain mahdollista. 

Ihana terassi ja terassikalusto

Pysähdyimme ihastelemaan sauna/vierasmaja kombinaatiota terrasseineen ja mieheni bongasi kyltin, jossa kehoitettiin bloggareita ilmoittautumaan osastolle. Viereisen osaston Blogilehdet keräsivät uusia blogareiden yhteystietoja itselleen, mahdollinen yhteystyö mielessä. Olinkin nähnyt heidän lehtiä aiemmin jo kaupoissa, joten lehti ei ollut täysin vieras. Tovin juttelun jälkeen, läksiäisiksi sain vielä mukavan Goodybagin. 

Blogilehtien Goodybag

Donnerin sanat mielessä, "lukeminen kannattaa aina", kävimme vielä kirjaosastolla ja ostinkin muutaman uuden kirjan mukaan. Mukaan tarttui Suomalainen ruusukirja ja Perinnemestarin Rintamamiestalo kirja. Saimme vielä Talo ilman hometta kirjan, kun liityimme Omakotiliittoon ja goodibagin mukana ensimmäisen numeron Kotiblogit lehdestä. 
 


Loput puutarhapuolen osastoista ja istutuksista ei oikeastaan antanut juurikaan mitään uutta. Tarjolla oli samoja vanhoja istutuslaatikoita, kasvihuoneita, jätelavapöytiä ja -istutusalustoja, jne. Kasvi-istutkset olivat vaatimattomat ja kuntta oli edelleen suosiossa. 

Näin ollen kävimme syömässä ja jatkoimme sitten Meidän talo puolelle. 


8 kommenttia:

  1. Pyörin kaksi päivää messuilla. Istutusalueet olivat mielestäni lähinnä pettymys. Onneksi tapasin paljon ihania ihmisiä ja se kivoimpana mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin ehdottomasti parasta antia oli ihmiset. Toivottavasti saavat ensivuodeksi parannusta.

      Poista
  2. Minä missasin tuon bloggareiden osaston ihan kokonaan. Messuilla kuvaaminen on kyllä ajoittain aika hankalaa, kun yrittää saada kuvia, joissa ei olisi ihmisiä tai edes heidän viittoilevia käsiään. Aika pitkälle kokemukseni olivat samat kuin viimeisessä kommentissasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totesinkin, että perjantai taitaa olla paras päivä näin bloggarin kannalta. Silloin ei ole niin paljon väkeä. Torstainakin oli kuulemma ollut ihmisiä, kun oli 2 yhden hinnalla tarjous.

      Poista
  3. Itse en ollut messuilla. Ilmeisesti en menettänyt mitään. Ilmeisesti olisi kannattanut lähteä Ruotsiin messuilemaan, jos nyt haluaa puutarhamessuilla käydä. Onneksi niistä on saanut lukea blogeista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minullakin käväisi mielessä, että jos vaikka Ruotsinmessuille ensi keväänä. Nämä oli kyllä aika latteat messut. Laitoin niistä palautetta messuorganisaatiolle. ;D

      Poista
  4. Hei. Olen haastanut sinut vastaamaan Liebster Award-kysymyksiin. Tällä kertaa haasteella tehdään tunnetuksi blogeja, joilla on alle tuhat lukijaa. Ensin vastataan haastajan keksimiin 11 kysymykseen, sitten keksitään 11 uutta kysymystä ja haastetaan (5-) 11 uutta bloggaajaa mukaan. Kysymykset löytyvät blogistani. Toivottavasti sinulla on aikaa vastata, olisi kiva lukea vastauksiasi. Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otan Anneli haasteen vastaan! Hyvää pääsiäistä!

      Poista



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Näitä luen (tuoreimmat päivitykset ylinnä)