sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Multaa!!!

Olemme kunnostaneet kaiken muun ohella pihamaata ja ennenkaikkea nurmikoita. Hävitimme sammaleen ja nyt olisi ajankohtaista uusia nurmikko. Maa oli todella kuivaa, savista ja ravinneköyhää, jossa vain sammal viihtyi. Joten ensimmäiseksi oli alustan uusiminen.

Kevätmessuilla käydessä tilasin Metsäpirtin puutarhamultaa. SuloVilen iski jälleen, ja kun kerran halvalla sain, niin tilasin huikeat 18 kuutiota multaa, eli täysrekka lavan. Multa on tehty Metsäpirtin puutarhakompostista (sis. puhdistamolietettä ja hevostallien kuivikelantaa), savespitoisesta hiekasta ja turpeesta. Tämä multa soveltuu sellaisenaan kasvualustaksi viherrakennus- ja puutarhakäyttöön, myös kasvihuoneisiin.



Tämä olisi ollut pelkästään nurmikon rakentamiseen turhankin "hienoa" multaa, mutta koska minun pitää uudistaa vielä kukkapenkkejä ja kasvihuonekin vetää paljon multaa, päädyin tähän ravinnerikkaaseen ekologiseen kompostimultaan. Pitäisi taimet ja kukat kasvaa!





5 kommenttia:

  1. Hyvän näköistä multaa. Kyllä kannatti hankkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Googlasin multia ja Metsäpirtin multa sai paljon kehuja.

      Poista
  2. Kyllä kannattaa satsata hyvään multaan. Se näkyy vain hetken kukkarossa mutta jatkossa vuosia hyvänä ja rehevänä kasvuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin on tosiaan nurmikko lähtenyt kasvuun. Vanhakin nurmikko nousee taas tomerasti. Vielä kun sataisi vettä!!!

      Poista
  3. Hyvä multa on kyllä tärkeää. Meillä alkaa myös viherrakentaminen tässä kesän koittaessa. Meillä piha menee aivan uusiksi, on nimittäin nurmikko ja kaikki mennyt todella huonoon kuntoon viimeisten vuosien aikana ja nyt isäntä totesi että saa riittää - Joten, projekti alkakoon. Itse ainakin odotan innolla!
    https://www.juureva.pro/palvelut/piharakentaminen

    VastaaPoista



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Näitä luen (tuoreimmat päivitykset ylinnä)