tiistai 17. huhtikuuta 2018

Kevätmessut 2018


Taas on yhdet messut takana. Vietin paripäivää messukeskuksessa käyden läpi kaikki messu alueet. Pääkohteena oli tietysti puutarhapuoli, mutta myös taloa ja sisustusta kävin läpi oman mielenkiintoni takia. Muut alueet haravoin vähän sieltä täältä katsoen, vailla suurempaa odotusta tai mielenkiintoa.


Puutarhamessut näytti samalta kuin aina. Samat vanhat tutut olivat myymässä kukkia, simeniä ja juurakoita samoilla paikoilla. Ikäväksi oli todettava, että hinnatkin olivat nousseet jollain osastoilla, jopa liikkeitä kalliimmiksi. Oikeestaan osastoilta ei löytynyt mitään uutta. Jotkut osastot olivat kuitenkin panostaneet ulkoasuun.






Suurin odotus oli ideapuutarha ja sen esiintymislava. Tarjolla näytti olevan todella paljon mielenkiintoisia miniluentoja ja odotinkin kovasti muunmuassa puutarha 2018 trendikatsausta. Valitettavasti luento meni enemmänkin myyntiesittelyksi tuoteista ja yrityksistä, joissa luennoitsija oli tavalla tai toisella mukana. Tämä oli kyllä valtava pettymys, kun  olin odottanut informatiivista katsausta maailman trendisuuntauksista puutarhassa.

Itse ideapuutarha oli tavallaan hauska, mutta kuten eräs rouva totesi uutisissa, miksi puutarhassa oli käytetty niin paljon muovia? Eikö ekologisuus ole nyt in? No puutarha näytti olevan lasten mieleen. Chillailu alue näytti mielekkäältä ja siellä näytti aikuiset viihtyvänkin ihan kirjan kanssa. Eli jokaiselle jotakin. Itse kuitenkin kaipaan toteutuskelpoisia ideoita omaan puutarhaan ja sitä ei kyllä valitettavasti löytynyt tästä ideapuutarhasta.





Parvekepuutarhaosio meni täysin ohi tirrin matkatessa mukana ja ruokailemaan täytyi päästä. Onneksi messukeskuksessa on ravintoloita joista valita. Nälän taltutetua pystyi taas lähteä kiertämään. 
Meillä oli hakusessa grilli, vanha sanottua irti sopimuksensa ja iloksi oli huomata, että grilliosuus oli todella hienosti esillä. Grilläjä oli kyllä joka lähtöön pikku pallogrillistä jättimäisiin keittiökomplekseihin. Hienoa, että oli näin iso valikoima ja kiinteästi lähekkäin toisia, jotta vertailu onnistui hienosti.


Me päädyimme hankkimaan Mustang merkkisen grillin. Mustangia maahan tuo pieni suomalainen perheyritys. Saatavana on grillejä ja tarvikkeita. Pakkohan se oli hankkia heiltä ja kannattaa suomalaista pienyrittäjyyttä. Ja olihan tuo todella loistava tarjous. Sitten sain vielä mukaan loistokokeilta Risto Mikkolalta ja Henry Lepistöltä grillivinkit mukaan, niin mikä sen parempaa!



 Sunnuntaina viimeinen puolituntia meni hamstratessa kukkia SuloVilenin tapaan, kun halvalla sai! Jotkut kukkaosastot myivät tuotteet pois todella edukkaasti ja me juoksimme auton ja osastojen välejä. Nyt on taas koti täynnä kukkia.
Loppujen lopuksi täytyy sanoa, että vaikka luento olikin valtaisa pettymys ja mitään sen suurempaa uutta messuilla ei ollut, niin oli todella mukavat pari päivää kierrellä messuja. Suosittelen lämpimästi taas tulevia ja ehdottomasti kannattaa satsata pari päivää kiertämiseen, kun toisen päivän lipun näytti saavan vain vitosella. Tarjonta on kuitenkin sen verran suuri, että yksi päivä ei riitä mihinkään.





6 kommenttia:

  1. Messuilla on tosiaan paljon nähtävää ja onkin hyvä jakaa se kaikki kahdelle päivälle. Itse en päässyt messuille, mutta näin virtuaalisesti on ihan kiva päästä fiilikseen, eikä rasita rahapussiakaan. Kiitos tästä katselmuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevyesti saa tosiaan kaksi päivää menemään. Jos vain aika antaa myöten, kannattaa käydä torstaina ja perjantaina jolloin messuill on vähän rauhallisempaa. Jää tilaa katsella rauhassa juttuja.

      Poista
  2. Kiitos näiden kuvien jakamisesta. Niin mukava katsella muiden kuvia kun itse ei voinut olla mukana. Hyvää kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä, Anneli! Ihanaa kevättä sinullekkin.

      Poista
  3. Tuli kuitenkin kevään kaipuu, kun tuota ensimmäisen kuvan tulppaaniloistoa katseli. Toivottavasti sipulit ovat talvehtineet hyvin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on pihan tutkimis vaihe, kun yritän katsella minne kukkia on istuteltu. Varsinaista salapoliisi työtä.

      Poista



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Näitä luen (tuoreimmat päivitykset ylinnä)