Värit
Lila, lila ja lila! Lila on in! Sitä on nähty niin kasvivalinnoissa, hyötypuutarhan kasveissa kuin puutarhan kalusteissa. Myös viininpunainen on tämän kesän kuuma hitti. Käytä myös rohkeasti värejä vaikkapa puutarha kalusteissa tai huomioseinämänä. Kasviseinämästä saa huikeita väriluomuksia.
Ekologisuus
ekologisuus näkyy niin rakentaiden ja pintojen luonnollisuudessa, kuin kierrätyksessä ja puutarhanhoidossa. Valitse luonnollinen kivetetty piha, tehomuoviterassien tilaan. Kierrätä vanhoja tavaroita, tee niistä vaikka taidetta, kierrätä sadevesi ja käytä sitä puutarhan kasteluun. Muista pölyttäjät pihoilla ja älä käytä rajuja torjunta-aineita. Käytä luonnollisia puhtaita lannotteita tai ekologisia vaihtoehtoja.
Monikäyttöisyys
Pienetkin puutarhat saa toisenlaisen käytön, kun ottaa huomioon monikäyttöisyyden. Tilat suurenevat, kun ruokatila /olohuone tuodaan selkeästi puutarhan puolelle esimerkiksi samoilla lattiavalinnoilla tai samanhenkisyydellä sisätilojen kanssa, jolloin saadaan yhtenäinen vaikutelma. Ruokatilan yhteyteen tuodaan illanviettoon avotulipaikka ja vaikkapa lepotuolit iltapäivän chillailulle. Pihalla voi olla pöydät ja tuolit, jotka toimivat samalla säilytystilana. Myös varaston tai kaapin seinään voi rakentaa yrttitarhan tai vaikka näyttävän kukkaseinämän. Yhdistä eri käyttötarkoituksia samaan paikkaan.
Taidetta
Enään ei vain muoseoiden pihoilla ole taidetta vaan kotipihoillekkin voi tuoda taideteoksia tai jopa tehdä sitä itse. Upeat veistoksethan ovat mitä ihanimpia näyttävän kukkapenkin yhteydessä, mutta samalla voi ajatella käyttää puutarhassa vesiaiheita, lasia, peiliä tai muita heijastavia pintoja. Ne tuovat eloa ja antavat lisää jännitteitä istuksille ja modernin ilmeen puutarhaan. Betonista, pajusta tai vaikka risuista esimerkiksi on helppo taiteilla itse jotain jännittävää luonnollisempaan puutarhaan. Rohkeasti yrittämään.
Puutarhan kauneutta ympäri vuoden
Nyt kiinitetään huomiota puutarhoissa myös syksyiseen ja talviseen puutarhaan. Kasvien korkeus ja väriharmonioita mietitään ja talventörröttäjiä käytetään istuksissa hyväksi. Näin saadaan näyttävä ja nautinnollinen puutarha ympäri vuoden.
Kiva blogi minkä löysin toisen blogin kautta ja jäin lukijaksi. Kivoja postauksia, kun noita vanhempiakin luin. Mietin tuossa, että löytyyköhän puutarhastani mitään lilaa kasvia :) Laventelia olen kylvänyt, mutta itänyt aika heikosti.
VastaaPoistaHei Hilu! Onpa mukava kuulla, että olet tullut lukijaksi. Tervetuloa!! Toivottavasti viihdyt.
PoistaLaventeli on kyllä hitsin vaikea kylvettävä mielestäni. Ei minullakaan oikeen ole onnistunut. Minun lilat kukat ovat lähinnä varmoja orvokkeja.