maanantai 6. heinäkuuta 2015

Vapaapäivä

Pitkät päivät ovat verottaneet puutarhassa puuhastelua ja piha onkin ollut ihailijaansa vaille. Nyt kun vapaa päivä koitti säntäsin heti kamerani kanssa pihamaalle ihastelemaan niin värikylläistä kukintaa, kuin hyötytarhan satoa. Onneksi mikään kukinta ei ole päässyt livahtamaan ohi vaan kaikki ovat jaksaneet odottaa.

Pionin on nuput ja kukat ovat valtavan kokoisia. Punainen Sarah Bernhardt avautui ensimmäisenä ja huumaava tuoksu valtasi terassin. Puhtaan valkoinen aukeaa ihan parin päivän sisällä ja sitten odottelen uusimpien tulokkaiden avautumista. Varsinkin lempinimen "Josef" saanut 100 vuotta vanhan pionin odotan innolla avautuvan. Se näytää selvinneen viimevuotisesta siirrosta.
 
Myös Iirikset ovat nyt täydessä kukassa.
Taimenvaihdossa tullut kerman valkoinen Iris Sibirica oli jo kukkinut, mutta sininen yksilö alkoi juuri kukintainsa. Erikoinen Iris Pumilan ruskean lila yksilö avautui myös sopivasti, että ehdin ihastella sitä. Keltakurjenmiekka, Iris pseudacorus, ja tumman sininen Iiris Pumila jäi tänävuonna kukimatta. Uusista kasveista, Ängelmä kukki nyt runsaasti ja selvästi viihtyy uudessa paikassaan.


Ja mikä sen kauniinpi kuin runsaasti kukkiva jalokurjenpolvi ja uuteen paikkaan löytänyt valkoinen Digitalis.
Täällä on hyvä viettää vapaapäivää.








7 kommenttia:

  1. Mulla meni pitkään ennen kuin löysin ängelmät, ne on monesti netistä löytyvissä kuvissa vähän hapsukoita, mutta irl puutarhassa mitä kauneimpia. Aina ei kannattaisi olla ennakkoluuloinen.
    Kauniita kukkia kyllä nuo kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ihastuin heti tähän lilaan kun näin. Kaunis kukka.

      Poista
  2. Komeita aurinkoisen päivän kukkakuvia!

    VastaaPoista
  3. Meillä kukkivat komeat "Josefit" Ne vaativat tuen. Useissa kukkavarsissa on kaksi nuppua.

    VastaaPoista
  4. Foto ma soprattutto fiori meravigliosi mi piace molto il tuo blog, trasmette tranquillità d'estate!! Complimenti! Nuova iscritta un saluto e buon fine settimana!!
    http://2thinkingoutloud3.blogspot.it/

    VastaaPoista



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Näitä luen (tuoreimmat päivitykset ylinnä)