perjantai 18. syyskuuta 2015

Sadonkorjuun saldoa

Mr. Tomato
Syksyn tullessa satokausi on parhaimmillaan. Säilöttäviä herkkuja löytyy hyötytarhasta ja marjoista aina kasvihuoneen herkkuihin.
Äitini tuli käymään kylässä ja innostui nostamaan perunoita, ihan vain katsoakseen mitä alta löytyy. Lopulta nostimmekin kaikki ylös. Perus 'Timo' oli kasvanut jonkun verran, että siitä muutamat kerrat keittää, mutta kyllä sato oli aika heikko. Kevään märkä kausi teki hallaa meidän perunamaalla, kun se muistutti välillä uima-allasta.

'Timo'

'Shetland Black' oli tehnyt ihan pinnalle vain peukalonpään kokoisia perunoita. Ajattelin kokeilla, josko ne kelpaisivat siemenperunoiksi ensivuonna, koska mitään syötävää niissä ei oikeastaan ole. Viimevuonna tämä teki rupisia perunoita, mutta tänä vuonna pikkuruiset näyttävät olevan sileitä ja hienoja. Paikan vaihto selvästikkin teki tehtävänsä.

Toinen lajike 'Trixie' oli aavistuksen kuivemmalla kohdalla ja antoikin satoa ihan toisella tavalla. Joukossa oli tietysti vielä pikkuruisiksi jääneitä perunoita, mutta osa oli jo ihan kunnon kokoisiakin perunoita. Nämäkin ajattelin jättää vielä siemenperunoiksi ensivuodelle, mutta tästä kuormasta voi jo yhden kattilallisen itselleen keittää, jotta pääsee vähän herkuttelemaan tällä kohtuullisen tuntemattomalla lajikkeella. Se ei ole yleisessä myynnissä ja olenkin pitkäjänteisesti kasvattanut satoa alkujaan tuttavalta saadusta kahdesta siemenperunasta.

'Trixie' ja 'Shetland Black' 

Kasvihuoneessa tuli kerralla isompi erä tomaatteja, joten kalttasin ne. Useampi purkillinen omaa tomaattimurskaa pääsikin pakkaseen. Kuvan kirsikkatomaatit herkuteltiin vielä sellaisenaan. Minulle uusi, vihreä kirsikkatomaatti 'Green Envy', on taivaallisen makuinen ja siirtyy ehdottomasti kasvatuslistalle ensivuonnakin. Iso vihreä pihvitomaatti  'Boloto' ei oikein vakuuttanut maullaan ja kalttasin ja sekoitin sen muiden kanssa pakkaseen. Annan tomaattien kypyä sisätiloissa ensin paripäivää, silloin niistä tulee mehukkaita ja maukkaita.

'Boloto', 'Green Envy', 'Black Sherry', 'Apelsin', 

'Boloto'

Seuraavaksi heittäydyin yrttien pauloihin. Kasvihuoneessa kasvanut lehtipersilja ja eri basilikat muuttuivat herkullisiksi pestoiksi. Pesto on sen verran helppo tehdä, että mieleni tekisi kokeilla eri yrteistä tehtyjä vaihtoehtoja. Tilli, tavallinen persilja, rosmariini ja timjami päätyivät sellaisenaan pakkaseen. Muut, kuten minttu, sitruunamelissa ja oreganot, sai jäädä kasvamaan ja odottelemaan taas ensivuotta.

Basilika- ja lehtipersiljasatoa

yrttejä pakkaseen

Ja tietenkin piti sitten kokeilla mehustamista. Ensimmäisen kerran minulla on oma Mehumaija ja sen kanssa sitten kokeilen vaikka ja mitä. Aloitin peinteisellä mustaherukkamehulla, jonka itse asiassa tein hyytelöksi samantien. Tämä kyllä vähän epäonnistui, koska käytin ensin hillosokeria, mutta koska mehu ei hyytelöitynyt sillä, lisäsin vielä Melatin-pussin ja sokeria. No tämä tuotos kyllä hyytyi, mutta makeusaste on todella korkea. Menee sitten makean persoille. Ehkä asettelen tästä joulupöytään omatekoista marmeladia!

Tänään testiin meni Aroniat, joiden sekaan lisäsin hyppysellisen puna- ja mustaherukkaa, yhden raparperin ja muskovado sokeria. Sokeria käytän todella vähän, koska tämäkin mehu pääasiallisesti jatko käytetään hyytelöksi ja en piittaa ällömakeasta. Mehu oli kyllä todella onnistunutta.

Ties mitä sitä vielä keksii. Taidan vielä syksyn päätteeksi tehdä sekamehun marjoista, joita on jäänyt puskiin ja pensaisiin. Ja porkkanat ovat vielä nostamatta. Ja valkosipuli kuivattamatta. Ja kukkien siemenet keräämättä. Ja... ja.... ja.....Ihana syksy!







4 kommenttia:

  1. Voi ihanuus, miten hyvän sadon olet saanut. Se kyllä ilahduttaa mieltä ja siitä on iloa vielä monen kuukauden verran. Ihanaa syksyistä viikonloppua sinulle Katja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos, ihanaa viikonloppua sinullekkin! On kyllä kiva, kun saa pakkaseen asti omia kasvatuksia.

      Poista
  2. Satoa tulee sielläkin! Meillä on kasvatettu nyt pari kesää perunalajiketta "Rikea" ja on todettu todella hyväksi, kasvoi viime kesänä paremmin kuin "Timo". Kannattaa kokeilla.
    Mun mehumaijaan päätyy yleensä kaikki mahdolliset marjat keskenään sekaisin, niin tulee paras mehu kunhan laittaa aina mukana ripauksen vadelmaa tai mansikkaa. Omenakin käy hyvin sekaan jos sattuu tulemaan hyvä omenavuosi. Tänä vuonna tuskin riittää omppuja mehumaijaan saakka.
    Mulla on sulle tumman akileijan siemeniä, postitan jos laitat yhteystiedot. S.posti löytyy blogin sivupalkista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, täytyy kokeilla tuota Rikea ensikesänä. Ja Ihan super mahtavaa, jos sulta likenee niiitä Akileijan siemeniä. Laitan meiliä. KIITOS!!!

      Poista



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Näitä luen (tuoreimmat päivitykset ylinnä)