keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Maatiainen versus jalostettu

Jotenkin ajatuksissa on, että maatiaislajikkeet ovat vastakohta jalostetuille kannoille. Otetaan nyt vaikka ranskan rakuuna versus venäjän rakuuna, miten iso ero lajeilla on! Ranskalainen on hento, hienostuneen makuinen, kun taas venäläinen on ronski ja äkäisen makuinen. Tai maatiaiskissa versus persialainen lajitoveri, tai lehmien laiduntama perinnemaisema versus englantilainen puutarha. Onhan maatiaiskannoissakin tapahtunut vuosien saatossa tottakai jalostumista, mutta se ei välttämättä ole ollut niin tietoista jalostamista. Enemmänkin luonnon ehdoilla muokkaantumista.
Molemmille löytyy kannattajat, molemmat ovat arvokkaita! Itse lukeudun molempien kannattajaksi. Kaikelle on paikkansa ja aikansa.

Olen aina pitänyt Maatiainen Ry:n toiminnasta. On hienoa, miten he säilyttävät kulttuuriperimää ja tekevät valtavan työn maatiaiskasvien, -eläinten ja perinnemaisemien puolesta vapaaehtoisvoimin. Siksi jaksankin ylistää ja kannustaa osallistumista heidän toimintaan tai vaikka vaan käydä rupattelemassa rouvien kanssa.

Tänään postissa tupsahti taas heidän tekemä lehti ja vuoden 2019 siemenluettelo. Miten jännittäviä lajikkeita heillä on tarjolla! He tarjoavat mahdollisuuden osallistua niin sanottuun ylläpito toimintaan, jolloin saat kasvatettavaksi harvinaisemman lajikkeen ja lupaudut palauttamaan osan sadosta takaisin heille siementen muodossa. Näin kanta säilyy ja ehkäpä hyvässä lykyssä siemeniä saadaan niin paljon, että niitä saadaan yleiseen myyntiin. Yleisesti lajit ovat vanhoja lajeja ja on arvokasta että siemenkannat säilyy. Sain eräänä vuonna erittäin erikoisen sipulin ylläpito kasvatukseen, mutta valitettavasti sipulit eivät ole vahvuuteni ja en saanut yhtään satoa itselleni niistä, saatika heille. Se oli heiltä valitettavasti hukkaan heitettyä tavaraa.

No nyt katsoin taas näitä ylläpidettäviä lajikkeita ja ilokseni huomasin, että heillä on paljon tomaatteja.  Potattomatti, jota kasvatan vuodesta toiseen, oli myös siellä. Täytyy muistaa lähettää heille tänä vuonna siemeniä. Listalla oli myös muutama muu tomaatti, jota kokeilisin mielelläni. Varsinkin ulkona kasvatettavia kantoja ja pihvitomatteja.

Minusta on hauskaa kokeilla uusia juttuja, mutta myös näitä iankaikkisen vanhoja maaitaiskantoja. Ne ovat ehkä jääneet sivuun jalostettujen uutuus lajien jyrätessä markkinoilla. Suurin osa näistä on vähän "rustiikkisia" ja krouveja lajeja. Ei mitään "ranskalaisia hienohelmoja" vaan enemmän suo, kuokka ja jussi lajikkeita. Vahvoja, tanakoita ja satoisia, suomen olosuhteisiin valikoituneita vanhoja perinnelajeja.

Käykää ihmeessä kurkkaamassa heidän toimintaa ja liittykää jäseniksi, jos perinnetyö kiinnostaa yhtään. Osallistukaa vaikka ylläpitokasvatukseen! Tarjolla on hyötykasveja kuin kukkia ja perennoja.





4 kommenttia:

  1. Pitääkin tilata heidän kuvastonsa, jos vaikka löytyisi jotain mielenkiintoista. En ole ennen tutustunut Maatiaisen toimintaan, nyt heräsikin mielenkiinto ylläpitokasvatukseen 😀

    VastaaPoista
  2. Olipa hyvä postaus :) Täytyykin paneutua asiaan :) Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  3. Maatiainen on tuttu minulle. Olen tilannut sieltä siemeniä. Hyvä, että nostit aiheen esille.

    VastaaPoista
  4. Hyvä postaus, kiitos tästä. Minäkin olen tilannut Maatiaiselta siemeniä ja olen ollut hyvin tyytyväinen.

    VastaaPoista



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Näitä luen (tuoreimmat päivitykset ylinnä)