sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Hallittu kaaos!

Ensimmäinen viikko tv-sarjassa on purkissa ja edessä oli vapaapäivä! Ja mitähän sitä tekisi, kun aurinko paistaa ja lämpömittari ylittää +20:nen. No kaivaa kukkapenkkejä tietenkin!

Koska taimia on kertynyt nurkkiin aikamoinen määrä, oli otettava vaan niskasta kiinni ja tartuttava lapion varteen. Jostain oli aloitettava. Olin suunnitellut jo kauan, että talon lähellä olevat kukkapenkit pitäisi perkaa rikkaruohoista ja jakaa isot puskat. Penkkihän on kuitenkin yli 15 vuotta vanha ja sitä ei ole koskaan jaettu.

Ensimmäiseksi oli nostettava noin parin neliön kokoinen ala kokonaan ylös. Poistin syysasteria varmaan tuon neliöin verran. Loput olivat lähes rikkaruoholle kasvanutta aluetta, josta löytyi satunnaisia kukkasipuleita. Puhdistin alueen rikkaruohoista ja täytin syntyneen kuopan palaneella hevosenlannalla. Penkki oli muutenkin painunut kuopalle vuosien saatossa ja maa oli köyhää.




Ja sitten istuttamaan. Kaadoin vanhat osittain kuivuneet narsissin, laukkojen ja iiristen sipulit kaiken pohjalle. Saavat sitten nousta sieltä kevällä tai sitten maatua sinne.



Keskelle laitoin vanhan pionin, jonka naapuri oli kärrännyt jostain syystä lähimetsään ja me kärräsimme sen takaisin omalle pihalle. Sen viereen tuli tiikerinlilja viimevuotisesta taimenvaihdosta. Taaemmaksi laitoin Helsingin kämpän pihalta nostetun pionin ja tämän vuoden taimenvaihdosta hankitut syysleimut. Etualalle laitoin vielä pari eri esikkoa.


Taakse jäi vielä pieni tyhjä kohta, johon istutan akileijan siementaimia viherhuoneesta väliaikaisistukseen, kunhan taas ehdin.


Uudet istutukset näyttävät aina sitten kamalilta, mutta eiköhän tuo sitten taas kaunistu, kunhan saavat kasvaa hetken. Jännää nähdä miltä tämä tulee näyttämään, kun en oikein ole varma kaikkien taimien väreistä. Voi olla, että tulee taas varsinainen ilotulitus tästä penkistä. Mutta se sopii tyyliini. Hallittu kaaos!

8 kommenttia:

  1. Varmasti tulee olemaan kauniit istutukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan mielenkiinnolla noita syysleimuja ja niiden värityksiä. Toivottavasti ovat rikkaan värisiä. Valkeita ja hailukoita, kun löytyy jo omasta takaa.

      Poista
  2. Hyvä tulee, eikä värien tarvitse aina olla virallisesti toisiinsa sointuvia, sellainen penkki on vähän tylsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tämäkin penkki oli lähes sininen, kuten kaikki muutkin vanhat penkit. Piti vähän tuunata niitä oranssein ja punasin kukin. Minun makuun on kyllä enemmän räiskyvät värit, vastavärit ja hallittu kaaos.

      Poista
  3. Värien ilotulitus kuulostaa hyvältä! Joku sanoo, että jotkin värit riitelevät keskenään. Minä en ole koskaan moista kuullut, vaan kaikki kukkani ovat aina pysyneet penkeissään hipi hiljaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D :D Ei ne mekasta täälläkään!!!

      Poista
  4. Hallittu kaaos kuulostaa oikein hyvältä! =D
    Minulla olis ihan samanlainen homma edessä, on yksi vanha penkki niin kuiva ja jakamisen tarpeessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä penkin siistiminen on ajoitettu vähän pitkin kesää, kun on syyskukkijoita ja sitten kevät/kesäkukkijoita. Ei tuo onneksi ole mikään vastenmielinen homma, kun vaan aloittaa. Ja aloitin jo toisen kulman viime syksynä, joten voiton puolella ollaan. Tsemppiä vaan sinnekkin penkin remppaamiseen. :D

      Poista



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Näitä luen (tuoreimmat päivitykset ylinnä)