maanantai 9. kesäkuuta 2014

Vilkas viikonloppu

Johan oli tapahtumaa taas kerrakseen viikonloppuna. Oli Tahvosten myyntipäivää, Fiskarsin perhejuhlaa, Nuppulan taimenvaihtoa ja ties mitä.


Puutarha Tahvoset
Lauantaina olimme Puutarha Tahvosten taimimyyntipäivillä.
Tämä tapahtumahan on jokavuotinen ja silloin pääsee ostamaan suoraan heidän puutarhasta taimia, jossa normaalisti on vain tukkumyyntiä. Menimme aamulla jo hyvissä ajoin ja saimmekin parkinpaikan vielä hyvin, kun saavuimme. Lähtöä tehdessämme olikin jo paikalle tullut valtava määrä ihmisiä ja peräkärryllä puikkelehtiminen autojen ja ihmisten välillä kävi ihan työstä.
Taimethan eivät ole mitään valtavan edullisia, mutta ne ovat laadukkaita ja valinnanvaraahan tässä paikassa riittää!


Valinnanvaraa löytyy!
Tässä vain yksi astiataimialueista

Listalla oli siis täydennyksiä hedelmäpuihin, eli luumupuu 'Siivosen keltaluumu' pölyttäjäkaveriksi, kirsikat 'Latvian matala' ja 'Huvimajan kuulasmarja' ja ruusu aidanteeseen 'Hansaland' ruusua.  Lisäksi matkaan tarttui ekstrana valkoherukka.



Fiskars Oy Ab.


Sen jälkeen suuntasimme Fiskars Oy:n 365 v.- perhetapahtumaan Billnäsin, johon pääsi henkilökunnan kutsumana. Tapahtumassa oli pääasiassa perheen pienimmille ohjelmaa. Hauska oli, että eläimiä oli tuotu näytillä ja lapsillet oli tietenkin poniratsatusta. Ehdoton vetonaula oli vapaana kulkeva minipossu Tyyne.

Mutta oli siellä tietenkin työkalujen esittelyä ja testausta, opastettu tehdaskierros (mikä oli mielenkiintoinen), vähän sapuskaa ja bändi soittamassa. Kävin kokeilemassa jousiammuntaa, joka osoittautui varsin hauskaksi, mutta haastavaksi lajiksi. Täytyy ehkä käydä testaamassa joskus toistekin ihan radalla!

Fiskarsilta läytyy kirves joka lähtöön


Tyyne
Sunnuntai alkoi aikaisin aamusta muutamilla purkituksilla.
Vuosittainen tapahtuma 'Nuppulan taimenvaihto' oli alkamassa.
Vein mukana sovitut vaihdot, joita ei paljon ollut. Olin kasvattanut hyötykasveja vaihtopäiviä silmällä pitäen, mutta kylmyys verotti taimiani. Onneksi myös eurot kelpasivat, mutta tappiollehan tästä taas jäätiin, koska löysin aivan ihania kukkia!

Ruusut lisääntyi viidellä eri lajikkeella ja sitten oli vielä liuta uusia perennoja.
Ruusut ovat Viljamin keltainen, Valamon Ruusu, Papula, Celsiana, Minette.
Perennat ovat Kuunlilja, Tiikerinlilja, sininen ja keltainen Ängelmä, Vuohenkello, Myskimalva Alba, Lehtokielo, punainen Päivänkakkara. Lisäksi yhdessä ruusupurkissa tuli mukana Tuoksumatara ja toisessa oli Päivänkakkara.

Nuppulan saalis

Illan päätteeksi sain vielä Piparjuuri pöheikön, joten tässä riittää puuhaa muutamaksi päiväksi.


5 kommenttia:

  1. Noissa onkin maahan kaivamista. Hienot hankinnat. Tyyne näyttää kyllä hauskalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyyne oli ihana! Se heittäytyi maahan köllimään rapsuteltavaksi ja röhki tyytyväisenä. Istutushommat ovat edenneet hyvin. Nyt tuli sade ja keskeytti puuhan, mutta huomenna viimeistään jatkuu.

      Poista
  2. Hurja ukkonen rakeineen tosiaan painui juuri tästä meidänkin ohi, hui! Sullahan oli ihan maltilliset hankinnat, omiani istuttelen varmaan vielä elokuussakin:D Harmi kun ei tajuttu tehdä rehvejä kun samassa pihassa kierreltiin! Ensi vuonna sitten! T.Heinähattu77

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh, olipa hassua että ei treffattu! Mä kuuntelinkin, että jossain jyrähteli. Me taidetaan siis asustella aika lähekkäin??? t.Malva

      Poista
    2. Vielä muutama kuukausi Nuppulaan, huoh:( Kylläpä tänään iski kova kevään kaipuu ja tämä tauti vain pahenee, kunnes joulun jälkeen kääntyy innostuneeksi odotukseksi<3

      Poista



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Näitä luen (tuoreimmat päivitykset ylinnä)