torstai 7. elokuuta 2014

Kasvihuoneen satoa


Kasvihuone alkaa hiljalleen tuottaa vähän satoa, kun lämpötilat ovat olleet hellelukemissa. Kasvihuonekurkku antaoi satoa heti kasvettua parinkymmenen sentin mittaiseksi ja nyt  niitä saa syödä oikein urakalla. Voitte vain kuvitella, että tzatzikia on tehty ja paljon tänäkesänä!


Kasvihuonekurkku


Myös paprikaa on tullut enemmän kuin edellisvuosina. Näitä en ole vielä päässyt maistelemaan, koska ovat vielä keskenkasvuisia. Näistä pitäisi tulla lilanvärisiä ja isoja.

Lila venäläinen paprika 

Tomaateista ei ole tullut niin valtavaa satoa kuin edellisvuosina, mutta nyt hiljalleen väriä saavat tomaatit ovat kyllä mielettömän hyvän makuisia. Lämpö on tehnyt niille hyvää. Istuttin lähes poikkeuksetta jätti- tai isoja tomaatteja, koska pakastan ne pyreenä talveksi.

Tietenkin  löytyy myös 2 erilaista kirsikkatomattia, että saan naposteltavaa kasvimaalla ja -huoneessa puuhastellessa. Toinen on keltainen ja toinen ruskea, joka on antanut satoa jo maisteltavaksi.



Venäläinen  keltainen jättitomatti



Kurpitsa kokeilu kasvihuoneessa ei ottanut tulta alle tänäkään vuonna, kun taimet venyivät uskomattomiin mittoihin. Spagettikurpitsa kukki ja antoi raakileita, jotka sitten homehtui ollessa reilu kymmnenen sentin kokoisia. Samoin näyttää kesäkurpitsa tekevän. Liekkö suurella lämpötilan vaihtelulla ja aamukosteudella ollut osuutta asiaan. Näin kävi tosin viimevuonna myös ulkona. No nyt ne on sitten kuitenkin siirretty kompostiin miettimään tekosiaan. 

Myös munakoiso on niin täynnä kirvoja, joita en mäntysuopapesuista huolimata saa pois, että se tuskin tulee antamaan satoa vaikka kukkii täysillä. Nyt leppäkertut ovat löytäneet sen, joten olkoon se niiden ruokapaikkana. 



Tomatin raakileita ja basilikaa


Mutta ilokseni basilika viihyy tomatintaimien välissä ja olen tehnyt omatekoista pestoa jo useaan oteeseen. Kehittelin oman pestoreseptin samalla metodilla kuin yleensä aina teen. Eli ensin surffataan ja luetaan eri reseptejä ainesosien selvittämiseksi ja sitten viritellään oma resepti. Ja oma osui ja upposi kertaheitolla.
Tätä täytyy laittaa taas ensivuonna vaikka vähän enemmänkin. Jospa jäisi vähän pakkaseenkin asti pestoa.  

Venäjän rakuuna venyy taas hillittömiin mittoihinsa ja olen parturoinut sen alas jo pariin otteeseen, kun oksat viisti kattoa myöten ja tätäen on kuvauskelvoton. Viimevuoden korianterikylvöt ovat myös ottaneet tulta alle ja sitä kasvaa siellä täällä, mutta ne olen poistanut, koska ulkona kasvaa kohta 2 lavallista korianteria!
Myös sitruunaruoho kasvaa tänävuonna taas hyvin. Josko nyt muistaisin korjata siitä sadon, kun kerran luin, että kelpaa pakastettavaksi. Käytän sitä paljon talvisissa keitoissa.

Eli kaikin puolin onnistunut kasvarikausi takana. Satoa näyttää tulevan toivotulla tavalla. Ensivuodeksi täytyy ratkaista tämä kurpitsa ongelma, koska miellyin spagettikurpitsan käyttöön. Tämä vuosi näköjään mennään taas sukulaisten kurpitsoilla. 


2 kommenttia:

  1. Tiedätköhän tarkemmin, mikä on venäläinen jättitomaattisi? Minä olen kirsikkatomaatin viljeljijä henkeen ja vereen, mutta tänä vuonna on myös yksi Ryska-merkkinen pihvitomaatti. Sain sen siemenet serkultani Ruotsista, mutta mitään muuta en siitä tiedä. En ole Googlellakaan löytänyt. Mutta isoja hedelmiä se on tehnyt, joten tomaatti-chuneytä on luvassa talveksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä parasta, että saa näitä ihania tomatteja vielä talvenmittaan käyttöön!
      Mutta hitsi, kun noi mun tomatin plantut on kaikki virosta seemnemaailm.ee sivuilta hankittu ja pussinkyljissä on kyriliset kirjaimet, joita en lue.
      Löysin yhden ruotsalaisen puutarhablogin, jossa mainitaan useampi venäläinen (ryska) pihvitomatti. Katso http://tyras-potager.blogspot.fi/p/tomatsorter.html , ehkä täältä löytyy, kun on kerran kasvattaja ruotsissa.
      Toivottavasti löydät mysteeritomatin ja toivotaan, että on niin ihanan makuisia, että alat kasvattamaan myös isoja tomatteja ensikesänä! ;D

      Poista



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Näitä luen (tuoreimmat päivitykset ylinnä)