lauantai 10. tammikuuta 2015

Kierrätystä ja venäläisiä herkkuja

Olen kova uusiokäyttämään kaikenlaista. Siksi nurkissakin pyörii vaikka ja mitä ihan vaan, jos vaikka keksisin niille uusiokäyttöä.
Jokavuotinen kierrätys kohde on joulukuusi! Viimeistään loppiaisena ulos heitetty joulukuusi saa uuden elämän, kun poistan siitä oksat.


Joulukuusi saa uuden elämän 

Kukkapenkit, rodot ja atsaleathan tarvitsevat tunnetusti vähän suojausta pakkasia ja kevään polttavaa aurinkoa vastaan. Kuusen oksat ovat oivia siihen tarkoitukseen.
Minulla suojan saivat uudet pionit, sinivaleunikko ja valkosipuli. Lisäksi suojasin Atsalaa, jo ihan sitä varten, että peurat eivät syö nupun alkuja. Ja kuusen rungon taidan säästää vielä lyhteelle pidikkeeksi.


Pionipenkki

Pienen pihapuhdetyön jälkeen, suuntasimme sisälle.
Tänään meillä on venäläisen ruuan päivä. Blinitaikina on tekeytynyt eilisestä lähtien jääkaapissa ja nyt käymme pelmeenien tekoon. Pelmeenit ovat nimen omaan mukavaa puuhastelua yhdessä ja pieni naukku silloin tällöin kuuluu asiaan.


Sherryä ja Portviiniä


Olen löytänyt lehdestä mitä mainioimman pelmeeni reseptin ja olen leikannut sen omaan "Katjan herkut" reseptivihkoseen. Pelmeenejä valmistuu noin 70-100 kappaletta, joista osa maistellaan heti blinien ohessa, osasta tehdään seuraavana päivänä keittoa ja loput menevät pakkaseen. Pakkasesta otetuna pelmeenit ovat pikaruokaa parhaimmillaan!


Pelmeenitehdas

Kun pelmeenit ovat valmiit, vuorossa on blinien paisto.
Lisukkeeksi blineille tulee muikunmätiä, smetanaa ja oman pihan antimia, kuten herkkutatteja, sipuli ja tietenkin omin kätösin tehdyt venäläiset suolakurkut.
Nyt valmistelemaan loput ja sitten snapsi pakkasesta ja herkuttelemaan. Njam!!!

2 kommenttia:

  1. Meillä joulukuuset odottavat vielä karsintaansa, ne päätyvät portaiden eteen kenkiä puhdistamaan. Kinoksia alkaa olemaan jo sen verran, etten kasveja lähde kaivamaan esiin hangesta. Syksyisin olen havuilla ja lehdillä suojannut kasveja.

    VastaaPoista
  2. Moikka moi! Uusi vuosi, uusi blogi ja uusi profiili. Aloitin kaiken alusta, tuuhan kylään :) t. GardenianKati

    VastaaPoista



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Näitä luen (tuoreimmat päivitykset ylinnä)