sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Hyötytarhan kunnostusta



Eilen, kun kerran aurinkopaistoi ja ilma oli ihana, oli pakko mennä puutarhahommiin. Tai tarkemmnin sanottuna pottumaan ja hyötytarhan kimppuun.

Ensin aamuvarhain urakoitiin vielä nurmikon kanssa, mutta se kun saatiin leikattua, mies sai taas raskaammat urakat ja kärräsi hevosenlantaa maahan, minä levitin ne haravalla. Lopuksi vielä viimeiseltiin jyrsimen kanssa ja perunamaa oli valmis istukselle. Sen verran märkää oli vielä, että annamme maan kuivahtaa ainakin päivän. Katsotaan sitten illemmalla, jos olisi kuivunut vähän.

Miehen käydessä jyrsimellä perunamaata läpi, otin urakaksi laittaa laatikot istutuskuntoon. Viime syksynä käännetyt laatikot olivat lähes kokonaan ilman rikkaruohoja ja maa kuhisi valtavan kokoisia kastematoja. Hyvä, hyvä!

Yrttilaatikon yksi ruohosipuli on niin täynnä rikkaruohoja, että poistin sen kokonaan laatikosta. Timjami oli valitettavasti kuollut nyt kevään halloihin, joten siihen joudun ostamaan uuden taimen.



Suunnittelin, että olisin nostanut laatikoita kierroksella, mutta se ei toiminut. Laatikot ovat liian lähellä toisian, jotta liikkuminen korotettujen laatikoiden keskellä olisi mielekästä. Voisin siis korottaa nyt mahdollisesti muutamaa kulmalaatikkoa, mutta muuten homma saa siirtyä ensivuodelle. Kaikki laatikot täytyy nostaa pois, katekangas poistaa väleistä ja sitten laittaa laatikot uudelleen harvemmin. Ajatuksena oli, että tilaa laatikoiden väliin tulee niin paljon tilaa, että ruohonleikkurilla pääsee väliin. Näin myös kottikärry mahtuu hyvin väliin ja kitkeminen käy helpommin.

Lääkekasvi laatikoissa oli monivuotiset lähteneet hyvin kasvuun ja yksivuotiset laatikot tyhjäsin ja kunnostin maan. Lannoitan muutaman laatikon vielä ja lisään muutamaan multaa ja sitten ei muuta kuin istuttelemaan hallan kestäviä juttuja.
Naapuri toi sopivasti ylimääräiset kepasipulit, joten laitoin ne heti maahan. Itse hankitut hopea- ja salottisipulit, kesä- ja talviporkkanat ja tietysti pinaattia, pääsi myös maahan.  Lehtipersilja, juuripersilja ja tilli hakee vielä paikkaansa. Täytyy tarkistaa mihin laatikkoon ne sopivat.
Muut saa vielä odottaa.


Seuraavaksi täytyy käydä kasvihuoneen kimppuun ja laittaa istutusaltaat kuntoon siellä. Katsotaan uskaltaako kasvariin siirtää mitään kasveja vielä. Hallaa, kun on ollut vielä täällä.


Hyvää Äitienpäivää! 



6 kommenttia:

  1. Hei, sullahan on noita samoja esikoita kuin mullakin! Tiedätkö niiden virallista nimeä? Minulla ei nimittäin ole aavistustakaan. Ne kasvoivat aikanaan isoäitini pihalla ja onnekkaan sattuman kautta niitä päätyi myös omaan pihaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin sain tämän tuttavalta taimia, mutta pienen googlettamisen ja salapoliisityön jälkeen näyttäisi olevan Primula juliae eli Julianesikko! Ne on niin kauniita, kun kukkivat aikaisin keväällä. Ihania väripilkkuja. Ja lisääntyy tosiaan hyvin jakamalla.

      Poista
  2. Oi sinulla ihanat kasvatuslaatikot ja noin paljon! Niin onhan se järkevämpää päästä ruohonleikkurilla väleihin.. Kauniita esikoita :) Hyvää äitienpäivää sinnekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin tosiaan laittaa suojakankaat ja kivet näihin latikoiden väleihin, mutta sieltä ne ruohot puskee läpi. Nyt sitten lyhentelen ne trimmerillä, koska pitkässä ruohossa ei ole kiva kulkea. Laatikoita tosiaan on kertynyt nurkkiin niin, että niistä riittää muillekkin. Itsellä tosiaan 11 hyötykasvien puolella ja 6 lääkekasveille. On kyllä tosi käteviä verrattuna avomaa viljelyyn. Huomattavasti helpompaa pitää rikat kurissa. Suojauskin on helppoa, kun mieheni nikkaroi kansikehikot, johon voi sitten laittaa joko hallaharson, verkon tai läpinäkyvän muovin, tai mitä nyt sitten tarvitsee sillähetkellä. Näppärää!

      Poista
  3. Hallaa on meilläkin, siksi en uskaltanut kylvää vielä mitään. Ehtii sitä viikonkin päästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehtii, ehtii. Meillä tulee vettäkin nyt niin paljon, että ei paljon ulos mieli mennä. Toivottavasti kelit vähän lämpiää ja sade loppuu hetkeksi.

      Poista



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Näitä luen (tuoreimmat päivitykset ylinnä)