lauantai 22. elokuuta 2015

Pihapolut ja valot niissä



Tontillani risteilee pihapolkuja paikasta toiseen.  Rakastan sitä, että polut vievät tunnelmasta toiseen ja suoraa rajattua käytävää ei ole. Vaikka piha on avoin ja kaikki periaatteessa näkyy yhdellä silmäyksellä, tuntuvat tilat kuitenkin yllätyksellisiltä, kun niihin tulee. Näin ainakin olen kuulut sanottavan. Näitä eri pihan tiloja tietenkin yhdistää useampi reitti. 



Yksi reitti vie varjopenkin ja tallin välistä ruusukujanteelle, jonka vieressä on vesiaiheeni "Lätäkkö". Kujanteen päässä tulee odottamaan pieni silta nimeltään "Trollebron" lastenlaulun mukaan. Trollebrolta avautuu näkymä naapurin pelloille ja omalle kasvihuonelle ja hyötypuutarhaan.


Toinen kapea polku johtaa myös talolta metsikön läpi hyötypuutarhaan. Tämä polku on tietysti ahkerimmassa käytössä, varsinkin näin loppukesästä ja syksystä, kun hyötytarhasta aletaan keräämään satoa. Viimeinen reitti suuntaa kulun isolle viheriölle, joka ennen toimi ratsastuskenttänä ja on nyt kasvanut nurmelle. Täällä voi vaikka treenata puttia tai pelata krokettia tai harrastella muita pelejä. 

Keskimmäiselle polulle olin pidemmän aikaa miettinyt jonkinlaista valaistusta, koska se on eniten käytössä ja nimenomaan johtaa hyötytarhaan ja kasvihuoneelle. Matka on sen verran pitkä ja puiden juuret ovat lähellä maata,  että sähkövalaistusta en edes ole miettinyt ja etsinkin pitkään eri vaihtoehtoja. Itselläni on ollut aiemminkin käytössä pieniä led lamppuja, mutta halpislamput ovat menneet rikki lähes samantien ja niiden valoteho on olematon. 

Puutarhamessuilla törmäsin Airamin mainokseen ja tutkiskelin tarkemmin heidän tuotteita. Ilokseni he etsivät yhteistyökumppaneita ja minulla oli onni tulla valituksi. Löysin heiltä nimittäin täydelliset valaisimet hytötyrahalle johtavalle polulle. 


Solar Led Miami 
Miami yöllä


Aurinkokennoiset, 50 cm korkeat,  Airamin Solar Led Miami lamput toimivat loistavassi tässä paikassa ja sopivat minulle, koska olen muutenkin tykästynyt aurinkoenergiaan, varsinkin tällaisissa valaisimissa. Valaisimet keräävät auringosta energiansa ja illan hämärtyessä automaattinen hämäräkytkin sytyttää ne. Valon antaa vielä ymparistöä säästävä, pitkäikäinen led valaistus, niin voiko olla enää paremmin. Valoteho riittää loistavasti näyttämään polun ja koristamaan portinpielet illan hämärässä. Ja mikä näppärintä, niitä voi siirtää mielen mukaan.




Mukana tulleet pienemmät Solar Led Larat laiton vielä sisääntulon syreeniaidanteen alle antamaan tunnelmaa autotallin kukkapenkille. On mukavaa tulla kotiin, kun rapuille johdattaa valot. Nekin toimivat samalla tavalla aurinkoenergialla. Syksyn taittuessa talveen, täytyy vaan sitten kerätä lamput talteen odottamaan uutta kesää ja kärpäsiä. Mutta nautiataan näistä ja auringosta kuitenkin nyt. 


Solar Led Lara
Lara yöllä


                                                                       Kiitos Airam  yhteistyöstä!

6 kommenttia:

  1. Minulla oli jokin vuosi sitten valaisinsarja, jossa oli erikseen aurinkokenno ja lampun johdoin sarjaan kytkettyinä. Tykkäsin kovasti, kunnes aluskasvillisuutta kitkiessäni ohut johto jäi nyrkkiin. Harmitti, ja olenkin sen jälkeen miettinyt uusien hankkimista. Valaisivat ihan kivasti vielä pimeinä syysiltoina.
    Kaunis pihanäkymä sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta, valitettavasti piha ei näytä nyt tältä, kun kaivuri on kaivanut kaiken ylösalaisin. ;) Näistä tulee kieltämättä kiva fiilis kukkapenkkeihin ja poluille. Suosittelen.

      Poista
  2. Olenkin miettinyt, onko tuollaisista aurinkokennovalaisimista valaisumielessä mitään hyövyä. Joskus olen ostanut halpislamppuja, joita ei edes pimeässä tahdo löytää. Nuo Airamin lamput näyttävät hoitavan tehtävänsä kiitettävästi. Harkintaan siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi näitä Airamin ledejä. Niissä tehot ovat ihan omaa luokkaa verrattuna niihin halpis lamppuihin. Mulla niitä halpislamppuja on kanssa ollut ennen useampia, mutta nää on kyllä ihan ylivertoja. Varsinkin, kun muistaa sijoittaa ne niin, että saavat tarvittavan auringonlatauksen päivässä. Vähemmällä latauksella valoteho on vähän lattea ja lyhyt.

      Polulle laitetut saavat koko päivän kerättyä valoa ja viime yönä, kun tulin himaan, koko muu pihamaa oli pimeä, mutta kasvihuoneelle meni sellainen Helsinki-Vantaa lentokentän kiitorataa muistuttava valovana. :D Toimii!

      Poista
  3. Vau, mikä piha ja ihana peltomaisema. Pitäisi joskus kokeilla noita aurinkokennolamppuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suosittelen näitä Airamin ledejä, jos näitä aurinokennovalaisiamia harkitsee. Vaikka ovat varmasti hintavampia kuin nää halpis lamput, niin pidemmällä ajalla tulee kyllä halvemmaksi, kun ei tarvitse koko ajan ostaa uusia rikkimenneiden tilalle.. ;D

      Poista



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Näitä luen (tuoreimmat päivitykset ylinnä)