keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Betoni kokeiluja

Luin blogeja ja törmäsin betonikoristeiden tekoon. Olen pitemmän aikaa miettinyt, että olisi todella hauskaa kokeilla jotain betonijuttuja. Nyt kun remontin myötä pihalla seisoo betonimylly ja 1000 kiloa Vetonitiä, päätin yrittää muutamaa perusjuttua. Eli lehteä ja ruukkua. 

Tuumasta toimeen. Googlasin perusperiaatteet näiden tekemiseen. Löysinkin usemman ohjeen lehden tekemiseen, joten päätin kokeilla sitä. Hankin suurimman raparperilehden, joka pihalta löytyi. Kaivinkoneen jäljiltä piha oli tännä maakasoja, joten tein vähän lehtä suuremman soikean keon ja laitoin keon päälle lehden makaamaan lehtiruoteet ylöspäin. Ja sitten ei kun betonimylly laulamaan ja tein tömäkkää massaa ämpärillisen verran. Sitten vaan käsin taputtelemaan märkä betoni lehden päälle. Muistin entuudesta lasitöitä tehdessäni, että harsomainen ripsireuna oli kaunis, joten ajattelin soveltaa sitä tähän. Levitin betonin hieman lehden reunojen yli epätasaisesti ja ohuelti, jotta hiekka tekisi pinnasta karheamman. Sitten jätin koko komeuden lojumaan pihalle ilman mitään suojausta. 

Parin päivän päästä lehti oli kuiva ja rapsuttelin oikean lehden irti ja huuhtelin reunat savesta ja hiekasta. Tämä hakee vielä paikkaansa, mutta nyt se vielä lepää kaivonkannella. Näitä voisi tehdä usemman ja tehdä johonkin asetelman. 


Lehti







Koska betonia jäi vielä ämpäriin aika reilusti, ajattelin vielä toteuttaa nopeasti ruukun. Otin kaksi erisuuruista ruukkua, toinen amppeliruukku toinen tavallinen pienempi. Täytin amppielirukun pohjan ja seinämät betonilla ja tälläsin piemmän ruukun keskelle ja painoin paikalleen. Tämän yli laitoin muovipussiin ja nostin sen sille autotalliin kuivumaan. 
Kuivuttua revin ruukut rikki (ei mitään toivoa saada ehjänä irti) ja hioin terävät reunat. Lopuksi Syklaami ruukkuun ja pöydälle.  Helppoa kuin heinänteko, kokeilkaa vaikka! 



Ruukku







12 kommenttia:

  1. Hienoja! Mulla on betonityöt vielä haaveena, Ruukkuja olisi kiva yrittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää voi tehdä pienemmälläkin massalla käsin. Ei tarvitse tehdä näin järeillä määrillä. Ruukuista löytyy nyös hyviä teko-ohjeita netissä. Mä vähän oikaisin, kun tiesin, että ei ole väliä vaikka rikon ruukut. Jos ne haluaa säilyttää ehjänä pitää olla muovia ja öljyjä ja ties mitä. Mutta kokeile ihmeessä!

      Poista
  2. Ovatpa hienoja! Rapskulehtiä olen tehnyt sekä laattoina että altaina. Ruukkuja en ole vielä kokeillut, mutta nyt kyllä houkuttelee. Betonimylly tosin helpottaisi massan valmistamista, mutta kyllä se käy käsinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Varmasti teen vielä näitä lisää, sen verran hauskaa puuhaa se oli. Ruukusta tuli tuollainen "raakaversio", sitä vois vielä kehitellä.

      Poista
  3. Voi maailma miten upeita! Sinä olet todella taitava ja osaava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos Anneli! Olen kyllä itsekkin jälkeen tyytyväinen.

      Poista
  4. No komeita tulikin sun betonitöistä! Mulla edelleen kokeilematta....

    VastaaPoista
  5. Todella hienoja ja siistejä petonitöitä.

    VastaaPoista
  6. Blogissani on sinulle tunnustushaaste. Toivottavasti otat haasteen vastaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta! Toki minä haasteen otan vastaan. Vastaan heti kun ehdin. :)

      Poista



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Näitä luen (tuoreimmat päivitykset ylinnä)