torstai 22. helmikuuta 2018

Muutokset pihalla: Kasvimaa



Kevätaurinko alkaa lämmittää selkää ja linnut alkaa visertää kevätlaulua pihamaalla. Lumihangesta on hauskaa tutkia jälkiä, mitkä eläimet ovat vierailleet pihalla. Kevättalven kasvihuoneistutukset mielessä, käväisin mittailemassa kasvihuonetta ja pohtimassa tulevan seinä-/kattomateriaalin kiinnitystapaa. Kasvari ja kasvimaa vaatii kyllä ison työn, mutta uskon, että saan siitä vielä upean kokonaisuuden. 


Kasvimaa ja kasvihuone ovat loistavalla paikalla. Tiiliseinä ja puuaita tekevät alueesta suojaisan ja kesällä varmasti lämpimän alueen. Luultavasti tiiliseinä hohkaa lämpöä pitkälle syksyyn hyvän aurinkoisen kesän jälkeen. 
Aluella on valtavasti luumupuita, jotka on risuttuneet ja vesakoituneet. Ne täytyy ensitöikseen harventaa ja kaivaa vesakot pois. Myös vanha omenapuu täytyy tukea turvallisemmin ja jatkaa oksien leikkuuta keväällä. Tällähetkellä se on aika pöheikkö. Mielessä on käynyt myös kaataa koko omenapuu ja istuttaa uusi. 

Seinustan "kukkapenkki" kunnostetaan kasvimaaksi, jonne istutetaan peruskasveja. Salaattia, yrttejä, herneitä, mansikoita, ruusupapua ja vastaavia herkkuja. Irakin tuliaset sijoitan kasvihuoneeseen perus tomatti, chili, basilika, kurkku, setin kanssa. Mitä Irakista saan tuliaisiksi, selvinnee parin viikon päästä. Okraa ainakin ja jotain heidän kasvattamia yrttejä ja viherkasveja. Niin ja niitä tomaatteja.  

Haluaisin korottaa kasvihuoneen, mutta se vaatii hieman rautasahaa ja mielikuvitusta, jotta sen saa toimimaan. Kasvarin alareunaa kiertää tietysti metallikehikko koko kasvarin ympäri, joten kun kasvari korotetaan myös ovensuun metallireuna nousee. Näin ollen kynnys oven edessä kasvaa tietenkin älyttömästi ja toivoisin pääseväni kottikärryillä suoraan sisään tarpeen vaatiessa. Myös kohopenkit sivuilla olisi toiveessa. Joten tämä ovensuun metallireuna täytynee sahata pois, kiinnittää kehikko muualta todella tukevasti ja rakentaa oven alaosaan vaikka puusta lisäosan. Kävin mittaamassa ruutujen leveyden ja ihan standardi 100 cm leveää kennomuovia siihen saa. Se on helppo työstää ja kestävä. Laseja vähän vierastan, kun en tiedä miten tukevaksi ja roudankestäväksi kasvari on tehty. Tylsää kerätä rikoontuneita lasinsiruja keväisin maasta. Muovit saa kiinnitettyä listalla, joka on helppo kiinnittää kehikossa olevista ruuvinreistä. 





Maa kasvihuoneen sisällä täytyy muokata totaalisesti, koska nyt siellä kasvaa vain rikkaruohoja, koska se on ollut ilman laseja ties kuinka kauan. Olen lukenut, että noin 30 sentin syvyydeltä olisi hyvä vaihtaa kaikki maa, jotta saa kaikki rikat ja muut ei tervetulleet asiat pois. Istutuspenkin alle haluan muutenkin vettä läpäisevän salaojakerroksen, vaikka tässä vesi tuskin jää seisomaan penkkeihin. 
Kevään ostoslistaan kuuluukin kasa multaa ja hevosenlantaa (jota täältä tuhansien tallien Sipoosta on varmasti helppo saada). Niillä saadaan taimi kun taimi kasvamaan. 
Myös aidanteen viereen voisi mahdollisesti istuttaa jotain syötävää. Tällähetkellä siellä kasvaa karhunvatukat. Ehkä hankin siihen vielä karviaisen ja jonkun herukan. 

                                   

2 kommenttia:

  1. Onko kasvihuoneessa maapohja? Entä jos tällöin peität maan ja viljelet 1-2 vuotta kasvusäkeissä, ämpäreissä tms. Säästyt kaivuulta, rikat kuolee kun ovat peitettyinä. Suunnitelmia on hyvä tehdä nyt kun varsinaisiin töihin ei vielä pääse. Kasvihuoneen paikka vaikuttaa loistavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maapohja on tosiaan ja tosi paljon rikkoja ja etanoita, joten mielummin otan isomman urakan ja kaivan kaiken pois ja laitan puhtaan maan tilalle. Haluan säilyttää maapohjan jatkossakin, vaikk kasvusäkit ovatkin tosi helppo vaihtoehto. Katsotaan miten Juju antaa aikaa kasvarin kunnostukseen. :)

      Poista



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Näitä luen (tuoreimmat päivitykset ylinnä)