keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Okra (Abelmoschus esculentus)



Olen tutustunut mieheni myötä täysin erilaiseen ruokakulttuuriin ja olen löytänyt paljon uusia makuja ja aterioita, joita koskaan en ennen ole maistanut. Täytyy myöntää, että Irakilainen ruoka on kyllä todella paljon minun makuuni.
Ihmetyksen aiheena on usein ollut mitä okrasta tehdä. Olen nähnyt sitä säilykkeenä joskus kaupoissa, mutta minulla ei ollut mitään käsitystä miten sitä tulisi käyttää. Nyt mieheni valmistaa siitä muunmuassa herkullista tomaatti-okra keittoa, joka on maukas ja kevyt lounaalle sopiva keitto.

Joten, kun tilaisuus tuli, tilasimme anoppilasta kasan kaiken laisia siemeniä istutettavaksi. Todennäköisesti ne eivät ota tuulta purjeisiin täällä suomen kesässä, mutta hauskaahan se on kokeilla kaikea uutta. Okra kuului siis ilman muuta tilattuihin siemeniin. Löysin kuitenkin sitä enne Helsingistä arabialaisesta ruokakaupasta tuoretta okraa ja ostimme muutaman siemeniksi.

Perkasin palot ja otin siemet talteen. Annoin niiden hetken levätää talouspaperilla ja siirsin ne sitten kostealle lautalle patterin eteen. Riemukseni ne alkoivat heti itämään. Ilmeisemminkin paikka on tarpeeksi lämmin.



Okraa viljellään kasvihuoneessa samalla tavoin kuten paprikoita. Siemenet esikasvatetaan maaliskuussa ja kasvihuoneeseen se vaatii runsasravinteisen, multavan kasvualustan. Taimien istutusväli noin 50cm, joten taimet täytyvät olla kotuullisen isoja. Lämpötila ei saa nousta yli 30 asteen, koska silloin kukat putoavat herkästi ja satoa ei saada. Joten jään odottelemaan mitä siemenille tapahtuu.


siemenet kostealla lautalla


2 kommenttia:

  1. Tuota okraa olen ihmetellyt siemenhyllyillä. Mielenkiintoinen kasvi, kiva että kerroit hieman mitä siitä voisi kokkailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännittävää nähdä mitenkä lähtee kasvuun ja antaako ollenkaan satoa. Sain seuraavan satsin okran siemeniä. Täytyy laittaa ne multaan ja katsoa lähteekö kasvuun.

      Poista



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Näitä luen (tuoreimmat päivitykset ylinnä)