sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Kasvihuone urakka vol. 2 loppurutistus

Aiemmin kerroin,  kuinka kasvihuone urakka oli alkanut. Hyvään vauhtiin päästyämme, pääsimme kattamaan kasvihuoneen. Tänävuonna valinta osui kasvihuonekalvoon, joka on UV suojattu. Ei ehkä kestävin ratkaisu, mutta ehdottomasti edullisin. Se oli helppo levittää kehikon ylle, sen suuren koon vuoksi. Leveys on huikeat 6 metriä, joten tarvitsi vain mitata pituuden verran.
Kun kalvo menee vaihtoon, laitamme sitten tilalle kennomuovin. Sen verran paljon keräsin mullasta vanhoja lasinsiruja, että lasia en halua, sen herkkyyden takia. Ja meidän pikkutirrikin kasvaa kohta siihen mittoihin, että kestävyys on koetuksella joka paikassa.


Muovitettuamme pitkänsivun ja katon laitoimme sisätilan isutuslaatikot kuntoon. Alustavasti kannettu multa ei riittänyt mihinkään, joten täytimme laatikot lopulla mullalla. Se oli hyvä tehdä vielä tässä vaiheessa, kun ilma kiertää kasvarissa. Kun päädyt laitetaan kiinni, sisätiloissa lämpö nousee niin paljon, että siellä ei voi enää työskennellä. 




Seuraavaksi oli päätyjen kattaminen, johon käytin edullista rakennusmuovia. Siitä puuttuu UV suoja ja se on aavistuksen paksumpaa, joten kuvittelen sen sopivan hyvin nimenomaan oviin ja pystysuoraan kattamiseen. Muovin kiinnitin yläkarmeihin ruuveilla, mutta koska oven suussa ei ollut valmiita reikiä kiinnitin muovin ronskisti vanhalla kunnon roudarinteipillä. Saa nähdä miten kestää. Ovea joudumme vielä virittämään,
kun vanha "kynnysrauta" poistetaan. Eli ovi tullaan jatkamaan joko puulla tai ihan kennomuovilla. Nyt väliaikainen muoviläpyskä ajaa asiaa.



Jäljellä on enää ympäristön kunnostaminen, mutta vihdoinkin on aika päästä kokeilemaan mitä taimet pitävät uudesta kodista. Toivottavasti antaa hyvän sadon ja kasvari pysyy kuosissa pitkiä aikoja. Multakin näytti lämmenneen, joten ei muuta kuin istutus hommiin!! Lopuksi vielä mielen virkistämiseksi kuvat ennen ja jälkeen.

syksy 2017

kevät 2018










8 kommenttia:

  1. Vau, siitä tuli hieno! Kyllä nyt kasvit tykkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kovasti! Oli kyllä aikamoinen työ, mutta olen tyytyväinen lopputulokseen.

      Poista
  2. aivan huikeaa! kyllä te olette olleet ahkeria. Nyt istuttamaan-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. Saat sitten maistaa jotain extra tomatteja.

      Poista
  3. Hieno ja kun on reilun kokoinen niin mahtuu hyvin kasvattamaan vaikka mitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Tämä oli niin iso, että halusin korjata sen vaikka työtä vaatikin. Uudet vastaavathan ovat tuhansissa euroissa. Taimet odottaa jo innolla pääsyä uuteen kotiin. :D

      Poista
  4. Huikea muutos, kyllä näyttää hienolta nyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli kyllä iso työ, mutta tyytyväinen olen.

      Poista



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Näitä luen (tuoreimmat päivitykset ylinnä)