Ihanaa!! Kevätmessut tulevat taas!!!
7.4.-10.4.2022 järjestetään taas Suomen suurimmat puutarhalan messut Helsingin messukeskuksessa. Messuilla on saman aikaisesti Asu & Remontoi, Kevätpuutarha, OmaMökki, Sisusta ja Lähiruoka & Luomu sekä 9.-10.4. järjestettävä Lautasella tapahtuma! Nyt kannattaa lähteä katsomaan uusimmat tuulet Messukeskukseen.
Korona aiheutti tunnetusti sen, että kaupungeista muutettiin vilkkaasti maalle ja omakotitaloihin. Nyt puutarhamessut ovat selkeästi ottaneet huomioon nämä omakotien ja mökkien "uudisasukkaat" ja sen mitä kannattaa ottaa huomioon omassa pihassa ja ympäristössä.
Puutarhamessuilla on taas esillä tuotteita, ideoita ja inspiraatioita. Ideapuutarhat näyttävät suuntaa ja inspiroivat tällä kertaa vastuullisuuden nimissä. Ideapuutarhoissa on niin hyötypuutarha, kuin kukkivia puutarhoja. Jokaiselle jotakin.
Päivän aikana kannattaa käydä myös luennoilla ja tietoiskuissa. Fiskarslavalla toinen toistaan mielenkiintoisempia luentoja pihoista ja niiden suunnittelusta. OmaMökki ja Asu ja Remontoi puolella löytyy myös luentoja näistä.
Mielenkiintoinen luento on myös Fiskarslavalla järjestettävä luento "Luonnonmukainen puutarhanhoito ja kumppanuuskasvien käyttö tuholaisten torjunnassa". Tämän minä ainakin käyn kuuntelemassa vaikka paljon olen aiheeseen jo tutustunutkin. Olen kirjoittanut aiheesta aikaisemmin ja sen on luettavissa täällä.
Kaiken kaikkiaan odotettavasti on luvassa taas inspiroiva ja mielenkiintoinen messuviikonloppu!
Olen iloinen, että sain taas somepassin ja pääsen kirjoittamaan tapahtumasta.
Tämän kunniaksi laitan arvottavaksi yhden kappaleen yhden päivän messulipun. Lippu oikeuttaa yhden henkilön kertakäynnin messuille. Lipulla pääsee kaikkiin yllämainittuihin tapahtumiin.
Miten sitten osallistun arvontaan?
ARVONTA
2. Jätä sähköpostisi, jotta saan sinuun yhteyden, jos arpaonni suosii ja liity lukijakseni Kotipuutarhuri-blogissa.
Arvonta päättyy 6.4.2022
Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti annettuun sähköpostiin.
#Kevätmessut2022
#Kevätmessut
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti