keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Raja-aita




Heti tänne muuttaessamme kävi selväksi, että itäisellä tonttirajalla oleva kuusiaita sai lähteä. (Aiempi postaus tontin mahdollisuuksista) Valtavaksi kasvanut aita varjosti tylsästi tonttia ja roskasi kattoa. Kaiken lisäksi tontti jatkui aidan takana.
Kevään korvilla alkoi tulla tarjouksia kuusiaidan kaadosta, mutta summat olivat huikeita näin sairaslomalaiselle. Luottonaapurimmekin hinnoitteli itsensä niin korkealle, että hänen käyttö ei tullut kuuloonkaan.

Hetken mietimme omia mahdollisuuksia kaataa puut. Edessä olevan kuntoradan sähkökaapelit alas ja kaataminen kaupungin maille oli aika helppo ratkaisu. Tätä olin kaupungin kanssa jo puhunut pitkään ja asia piti olla vain ilmoitusluontoinen asia ja kaupungin poijat tulee ottamaan sähköt alas. Pieniä puita aloitimme kaatamaan Tarzan hengessä, ilman sen suurempia välineitä. Turvauduimme kuitenkin isojen puiden kaadossa, perhetuttuun, joka oli kaatanut lukemattomia puita.




Eräs maanantai aamu he ajoivat sitten 100 km päästä, jotta saisimme puut nurin. Urakka oli iso, mutta piti mennä jouhevasti. Olin ilmoittanut kunnalle edellisviikolla, että maanantaina saapuu puunkaatajat ja homma piti olla sillä selvä.
Mitä vielä!! Aamu yhdekseltä kaupungin työntekijä soittaa ja sanoo, että ei hoidakkaan asiaa vaan, joudun nyt metsästämään sähköyhtiön miehen töihin. Erittäin harmistuneena aloin soittorumbaan, ja sainkin tietää useiden soittojen jälkeen, että kyseisellä sähköyhtiöllä ei ole enää mitään tekemistä valokaapelien kanssa. Joten ei muuta kuin puhelu takaisin kunnan nuorelle neidille, joka aiemmin oli luvannut hoitaa asian. Neiti oli hieman hämillään ja hihitellen lupasi tiedustella asiaa uudestaan kunnan isoilta pojilta. Ja taas soitto, ei, kunta ei hoida tätä ja minun pitää tilata sähkömies paikalle, tälläkertaa toisesta yrityksestä. Tässä vaiheessa puunkaataja oli jo ennättänyt paikanpäälle ja katsasti paikkoja. Työtä ei voisi tehdä, jos kaapeleita ei oteta alas.

Onneksi sain toisen firman sähkömiehet kiinni heti ja pojat lupasivatkin ajaa samantien paikanpäälle katsomaan tilanteen. Hetken tuumittua herrat arvioivat sähköjohdon alasottamisen 400 euron arvoon ja me emme voineet muuta kuin hammasta irvistellen maksaa se. Tässä vaiheessa olin jo repeämässä paloiksi kiukusta!
Eli ei muuta kuin, sähköt alas ja puita alkoi kaatua nopealla tahdilla. Ja kyllä oli tarkkaa työtä. Hienosti napsahtelivat kuuset juuri sinne minne pitikin. Isot puut kaadettiin varmuuden vuoksi liinojen ja auton kanssa, jotta niiden laskeutuminen ei osu taloon.








Samassa rytäkässä kaadoimme kaksi isoa koivua myös varjostamasta ja toinen niistä olikin visakoivu. Se makaa nyt vielä maassa odottamassa, jos joku nikkari sen haluaisi itselleen. Kohta saa Juju itselleen kunnon leikkipihan. Ja tämä valon määrä!! Ihanaa!!!






maanantai 27. toukokuuta 2019

Ihanat kevätkukat


Kyllä kannatti viimesyksynä panostaa ja ostaa suoraan hollannista tulppaanin ja narsissin sipuleita. Kevät on ollut mieletöntä kukkaloistoa. Toinen toistaan upeampia kukkia nousee penkistä täydentäen ja muuntaen kukkapenkin ilmettä erilaisilla variaatioilla.  Vanhalla pihallani Raaseporissa peurat käyskenteli ihan portailla asti ja söi aina tulppaanit, joten nyt riemu on suuri, kun nämä ovat nousseet! Tässä vähän tulppaani-narsissi fiilistelyjä meidän pihalta.



















sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

PIHAPIIRI 2019 MESSUT


Kävin ensimmäistä kertaa Lahdessa Pihapiiri messuilla. Tapahtuma oli täysin tuntematon minulle entuudesta ja meninkin tilaisuuteen avoimin mielin. Aavistelin, että tapahtuma oli pieni, varsinkin Helsingin suurmessujen jälkeen, mutta odotin kuitenkin tapahtumaa.

Ajelin sunnuntaina kauniissa auringonpaisteessa Lahteen messukeskukseen. Messualuetta ennen oli paljon työntekijöitä ohjaamassa liikennettä parkkipaikoille. Kaikki hymyili, oli iloisia, hyväntuulisia ja ystävällisiä. Miten lämmin vastaanotto jo ulkona!
Suu hymyssä astuin uutteeen messupaikkaan ja eteeni aukesi messuhalli, jossa oli ideapuutarha. Tämä oli siis kerrassaan hieno!!! Osui ja upposi minun makuun. Kivoja pikku yksityiskohtia, toteutettavia ideoita ja hienoa materiaalien käyttöä. Johtunneeko alueen selkeydestä ja ihmisten vähyydestä, että alue toimi hienosti!







Seuraavaksi suuntasin messuhalliin, jonne oli saapunut huonekalumyyjiä, saunakauppiaita ja mitä nyt mökki/talo messulta voi odottaa. Myös inspiraatio sisustuksia oli tarjolla. Kaikkea oli kohtuudella ja jälleen kerran myyjät olivat super mukavia ja asiantuntevia. Jäin jutustelemaan toviksi Paimiosta tulleen Turun Fimex Oy:n edustajan kanssa. Heidän sauna sai minut pysähtymään ja tarkastelemaan sitä lähemmin. Jännittävää miten hieman seinäratkaisua muuttamalla, perinteisestä ulkosaunasta saa taas modernin uudenajan ilmeen tynnyrisaunojen keskelle. Pidin kovasti siitä.

Fimexin Rudi sauna


 

Matka jatkui viimeiseksi halliin, jossa oli kauppiaita taimineen, sisustusesineineen ja muineen tavaroineen. Itselläni ei ollu muuta hakusessa kuin Wasabi, jonka näin olevan siellä myynnissä. Myyntikojut olivat hyvin tyypillisiä; yrttejä, pioneita, hollantilaisia kukkasipuleita, pelargonioita. Ei mitään maata mullistavaa. Matkaan tarttui siis Wasabi, amerikasta tulleita pionin siemeniä testikasvatukseen, melonin taimia ja sinivaleunikko.




Hallissa keskellä oli käynnissä kisa floristien ja sisustajien taidonnäytteistä. Toinen toistaan upeampia kukka-asetelmia oli esillä "kevätjuhlat puutarhassa" teeman ympäriltä. Myös sieltä bongasin monta hauskaa ideaa leikkokukkien käyttöön.











Sympaattisimmat osastot olivat nuorisotyhön omistatutuneilla osastoilla, jossa sai osallistua tekemisen muodossa. Yhdellä osastolla sai osallistua veteen tehdyn teoksen teossa, toisessa pääsi nikkaroimaan hyönteishotelleja ja linnunpönnöjä. Molemmat tahot olivat keskittyneet auttamaan ongelmanuoria. Oli hienoa nähdä, miten innolla he askartelun ohessa kertoivat työstä. Ketäpä ei välillä lempeällä kädellä ohjausta kaipaa.





















Kaiken kaikkiaan messut olivat kerrassaan sympaattiset ja ilahduttavat kaikin tavoin. Ihmiset oli hyvällä tuulella ja osastoja oli juuri sopivasti reippaan parintunnin kiertelyyn. Ensikäynniksi oikein hyvä  ja varmasti menen taas toistekkin. Nähtäväksi jää uusiutuuko messut tarpeeksi usein pitääkseen mielenkiinnon yllä, jos tapahtumassa käy vuosittain. 



 Kiitos Pihapiiri 2019 messut kutsusta!!! 






Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Näitä luen (tuoreimmat päivitykset ylinnä)