sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Koristeallas Vol.2

Tarvitseeko edes mainita; kuumaa on ollut. Ja sen mukaan on puutarhassa puuhasteltu. Mittari on nyt usemman päivän ylittänyt 30 rajan, joten melkeenpä sisätiloissa olen viihtynyt.

Olen kuitenkin aina jaksamisen mukaan yrittänyt ahertaa lätäkköä, kun saimme haettua kuorman kiviä tuttavalta. Tässä kuvakooste kivitöiden etenemisestä. Varsinaista palapeliä!
Yritin saada osasta allasta vähän luonnollisemman näköistä asettelemalla reunoille isoista kivenmurikoista aina parin sentin kiviin. Etureunan haulsin suhteellisen tasaiseksi, jotta kissoilla olisi helpompi käydä juomasta altaasta. Ne kun juo mielummin tällaista vettä kuin hanavettä. Olen oikein tyytyväinen tulokseen. Pientä hiomista vielä ehkä kukkien tultua, että altaasta tulee tasapainoinen.










Seuraavana on sitten vuorossa rikkaruohojen kitkentää, mullan tuonti ja kasvien istutus. Odotan kuitenkin säiden lauhtumista, koska mielestäni ilma on liian lämmin kasvien siirttoon. Ehkä ensiviikolla pääsen sitten istutushommiin, kun on luvattu vähän viileämpää ja sateista.

Lisää taas myöhemmin.

Aiemmin aiheesta:
Koristeallas

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Näitä luen (tuoreimmat päivitykset ylinnä)