sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Varjoon

Olen suunnittelut vähän aikaa jo varjoisan / metsäisen penkin tekemistä.
Paikkaa varjostaa isot koivut, joiden oksistojen välistä siivilöityy aamunpäivän ja illan viimeiset auringonsäteet. Keskipäivän ja iltapäivän  aurinkoa varjostaa kuuset, joten paikkaa voi todella sanoa varjoisaksi. Samaisessa kulmauksessa sijaitsee jo tässäkin blogissa nähty narsissipenkki. Tarkoitus oli siis laajentaa sitä.

Viimevuoden Nuppulan kasvivaihtotapahtumasta sain hankittua Kalliokielon ja kyytipojaksi tuli Tuoksumatara, jotka tuntuvat viihtyvän hyvin paikassa. Kalliokielo kukkikin tänävuonna oikein kauniisti narsissien jälkeen ja tuntuu kukkivan, jopa useammalla varrella kuin viimevuonna.
Tänä vuonna sain sitten  hankittua samaisesta tapahtumasta sen verran paljon, tähän tarkoitukseen soveltuvia perennoja, että penkin tekeminen oli ajankohtainen.



Talon alkuperäinen kuokka toimi loistavasti pintamaan poistossa ja se oli hetkessä irrotettu paikaltaan. Pudistelin kaikista juurakoista mullat takaisin penkiin ja tasasin maan.
Ajattelin kokeilla, että en lannoita maata tälläkertaa vaan istutan perennat suoraan paikoilleen ilman lannoitteita. Multa tuntui hyvältä ja matoisalta ja pintaa oli kerrostunut hyvä humuskerros lehdistä, jonka myöhin maahan.



Penkki ei ole suuri, mutta mukavassa paikassa kulkuväylän vieressä, joka vie vesilätäkölle ja sillalle. Ja mikä parasta, näen keittiönpöydän äärestä suoraan siihen. Voin sitten ihailla, jos istukset onnistuivat. Tätä kohtaa on sitten helppo tarvittaessa laajentaa vähän joka suuntaan.

Haluan, että penkki näytää kuuluvan osaksi metsäistä kaistaletta, jossa kukkii näitä ihania kukkia siellä täällä, joten en erotellut sitä mitenkään selkeästi perusmetsämaasta. Annoin kuitenkin ainakin näin aluksi mahdollisuuden perennojen kunnolla juurta ja otaa paikkansa. Istutin kasvit kohtuu tiiviisti, koska tarkoitus on, että paikka ei jää puhtaalle mullokselle mistään kohtaa.


Varjopenkkiin istutin esimerkiksi muutama eri tumman viininpunaisen esikon, keltaisen ja oranssin valeunikon, keltaisen metsäunikon, vaalean roosan amurinpioni, sinertävät hämyvuokon ja metsäalppikellon, muutaman mainitakseni.

3 kommenttia:

  1. Oi, paikka isojen koivujen varjossa on kaunis ja istuttamasi alue näyttää sopivan siihen tosi hyvin.
    Ihanaa nähdä kuvia sitten kun kasvit ovat juurtuneet ja alkavat kasvaa ja kukkia! :)
    Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan innolla itsekkin sitä miten nämä lähtee kasvuun. Ja iskeekö laajennus vimma. :D Aurinkoista viikkoa!

      Poista
  2. Saat metsäpuutarhastamme varmasti hienon !

    VastaaPoista



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Näitä luen (tuoreimmat päivitykset ylinnä)