lauantai 31. toukokuuta 2014

Esimakua Puutarha Tahvosilta

Puutarha Tahvoset järjestää joka vuonna kaksipäiväiset taimimyyntipäivät. Se silmällä pitäen aloin kirjoittaa listaa mitä ihanaa sieltä voisi hakea ja mitä oikeasti tarvitsen.

Ensimmäisenä mieleeni tuli ruusuaidanne, jota aloin rakentamaan viime vuonna. "Hansaland" ruusu tekee kauniit punaiset kukat ja on mitä oivallisin aitakasvi.

Viimevuonna aidanteen kohdalla kuivui vielä klapeja pari riviä, joten pääsin istuttamaan vain puolet aidaanteesta. Syksyllä klapit siirrettiin varastoon ja nyt voin hankkia loput taimista. Sitten vain odottamaan, että ne kasvavat suuriksi ja tuuheiksi puskiksi!

Rosa "Hansaland"


Sitten mieleeni tuli täydentää hyötytarhaani. 

Kauan odottomani hedelmäpuu alkoi viimein kukkia viimevuonna ja osoittautuikin omenapuuksi, eikä luumuksi, kuten luulimme. Näin ollen listasin luumun, koska sitä meillä ei nyt sitten ollutkaan. Ajatuksena oli itsepölyttyvä FinE merkinnän saanut "Vaarin Siniluumu", koska tilaa olisi oikeastaan vain yhdelle. 

Seuraavaksi mieleeni tuli kirsikkapuu, joka olisi ihana jo ihan vain kukinnan vuoksi. 
Sitten ehdottomasti karviainen, punainen, koska vaalea löytyy jo. Niin ja sitten miehelle vielä herkuteltavaksi vadelmia. FinE-taimi "Jatsi" tulisi ainakin listalle. 

Toissapäivänä äitini ilmoitti, että oli menossa Tahvosilla käymään ja voisi tuoda listalta olleet taimet mukanaa. Lista tietenkin unohtui kotiin ja sain ulkomuistista arvailtuja taimia. 
Mukana oli luumu "Jenikejevna" (joka ei ole itsepölyttyvä), "Lepaan punaina" karviainen, "Jatsi" vadelmia ja toinen lajike, josta ei ole tietoa (äiti unohti nimen ja purkeissa ei lue). 


Uudet taimet 



Eli sain vähän esimakua, mutta nyt on mentävä hakemaan taimipäiviltä vielä puuttuvat taimet, eli "Hansaland" ruusut, kirsikat ja luumulle kaveri ristipölytykseen. 
Mutta saa nähdän, sulovilen-asenne ja peräkärryllinen tyhjää tilaa, niin ties mitä "löytöjä" sieltä taas tarttuukaan mukaan. Siitä myöhemmin.... ;D




8 kommenttia:

  1. Minäkin ajattelin sinne sännätä, luultavasti lauantaina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmaan sitten törmätä, koska ajattelin mennä perjantaina. Lauantaisin siellä tuppaa olemaan niin paljon väkeä. Mukavaa, että järjestävät tällaisen tapahtuman, että tällainen tavallinen kuluttaja pääsee ostamaan suoraan heiltä. Valikoima kun on huikea.
      Hyviä ostoksia!

      Poista
  2. Mitäpä kuuluu sinun köynnöspinaatillesi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, hyvinhän se pussissaan vielä voi, eli kiire on ollut melkoinen, joten en ole muistanut laittaa sitä esikasvatukseen. Eli täytyy kokeilla sitä syyskylvöä sitten paremmalla onnella. Mitenkäs itselläsi? Onko taimet jo isoja?

      Poista
  3. Taimet ovat vasta sirkkalehdellä, mutta kasvavat nopeasti. Niitä on aika paljon, joten ajattelin istuttaa niitä myös muutamaan purkkiin poisjaettavaksi, jos joku on kiinnostunut. Jos siis kaikki menee hyvin siihen asti. Nyt olen useamman päivän poissa kotoa ja kovin opastin miestäni vaalimaan niitä taimia erityisesti. Toivon parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tunteen, kun on jotain kasvattanut oikein sinnikkäästi ja sitten se täytyy jättää toisten hoiviin, joka ei nyt jaa täysin samaa intoa puuhaan. Ai kamala miten sitä pelkää, että kasvi on kuukahtanut takaisin tullessa. Eihän se nyt maailmaa kaada, mutta harmittaa niin vietävästi. Eiköhän ne selviä kuitenkin hengissä. : )
      Tuo on kyllä loistavaa, että jakaa ylimääräiset taimet niille jotka niitä haluaa. Iloa voi jakaa niin helposti. Suosittelen.

      Poista
  4. Kaunis aidanne tulossa. Olisipa onni asua lähellä Tahvosia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivon aidanteen vähän hillitsevän siinä kohtaa tuulta. Pelto ja piha muodostaa tuossa kohtaa varsinaisen tuulitunnelin ja ajattelin, että tuo vähän katkaisee sitä. Sitä paitsi nuo Hansalandit ovat ihan mielettömän ihania kukkiessa!

      Ja mitä Tahvosiin tulee, niin peräkärry vaan auton perään ja ekskursio tänne Raaseporiin.

      Poista



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Näitä luen (tuoreimmat päivitykset ylinnä)