lauantai 11. lokakuuta 2014

Siivouspäivä


Syksy on edennyt siihen pisteeseen, että en voinut enää katsella viherhuonetta siinä kunnossa kuin se oli. Lamput oli otettu alas kesällä, jotta saimme riukuja välikaton varastosta, kesäkalusteet oli heitetty sinne ja kasvihuoneen tyhjennyksen myötä tulleet tavarat seisoivat keskellä huonetta kottikärryssä. Hyvä, että enään itse mahtui sisään!

Joten aloitin kottikärryn tyhjäämisellä, jotta pääsin liikkumaan. Seuraavaksi asetin kesän kalusteet tukeviksi jaloiksi istutuspöytälevyille ja näin sain taas enemmän likkumatilaa.

kesäkalusteet pöydänjaloiksi

Viime talven istutus laatikot ja niiden alustat olivat edelleen osa pesemättä, joten ei muuta kuin tuumasta toimeen ja ulos kuuraamaan sadevesiämpäreihin. Muutama hennompi hajosi, joten loput niistä joudun tuomaan sisälle tiskattavaksi.

alustat kuivumassa

Nyt kun olin saanut lattian raivattua ja pöytäpintojakin alkoi paljastua, päätin laittaa nostamani kuivahtaneet Daalian juurakot laatikkoon talvisäilöön. Pohjalle paikallislehti ja päälle lannoittamatonta rahkaturvetta ja peitoksi toinen lehti. Sitten vain pimeään lokeroon odottamaan kevättä. Toimi viime talvena, joten sillä mennään myös tämä talvi.


kyllä, siellä oli pöytä

Seuraavaksi irrotin siemenet korianterista, jonka olin tuonut sisään kuivahtamaan.  Sitten ei muuta kuin luuttuamaan lattiat ja tikkailla ylös katonrajaan ja lamppu paikalleen. Vielä muutama pöytä ja olen valmis seuraavan sesongin kasvatukseen.


Ihana tyhjyys! 



Tässä vielä kuva ihanasta marja-aronista syysvärissä!




2 kommenttia:

  1. Voi että, tuollainen viherhuone on ylellisyyttä!

    VastaaPoista
  2. On kyllä ihanaa, että on tilaa harrastaa. Jo rakennus vaiheessa oli tarkoitus, että tästä tulee puuhahuone ja minähän puuhastelen kasvien kanssa, joten tästä tuli "viherhuone". Vähän niin kuin omin sen itselleni. ;D Mies saa harrastaa muualla.

    VastaaPoista



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Näitä luen (tuoreimmat päivitykset ylinnä)