sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Löytöjä

Olen innostunut näistä Facebookin lahjoitetaan/ostetaan/annetaan/myydään ryhmistä. Niistä, kun välillä löytyy vaikka mitä kivoja juttuja itselle. Roskalava-ryhmä on ihan ehdoton suosikki, sieltä kun kaiken saa ilmaiseksi. Nopeus on tosin valttia näissä, koska hyvä tavara liikkuu muutamassa minuutissa.
Onni on käynyt muutaman kerran, kun olen saanut pihakivetykset ilmaiseksi, jotain pikku juttuja ja sitten tämän, kasvihuoneen!!!
Voi iloa, kun ehdimme ensimmäiseksi. Onhan pihalla, jo iso kasvari, mutta ajattelin, että tuohan voi olla sitten vaikka salaateille ja yrteille ja sellaiselle. Kyllä sille jotain käyttöä aina keksii.



Olimme raivanneet takapihalta kriikunavesakkoa ja tammen kuolleita oksia, kun kasvihuoneelle ilmestyi kuin tyhjästä loistopaikka. Aamupäivän aurinko osuu siihen ja loppupäivän kasvari kylpee puiden latvojen läpi tulevasta valosta.


Ongelmana oli, että herra purki kasvarin palasiksi, jotta saimme sen siirrettyä. Sitten muut pihatyöt veivät ajan, joten pitkän ajan jälkeen, ilman ohjeita, kasvarin kokoaminen meinasi ensin olla haasteellinen. Onneksi rakastan palapelejä ja 3D hahmottamiskyky ja logiikka on kohdillaan.
Eli ensin samanlaiset tavarat omiin kasoihin. Sieltä löytyi katto-osat
helposti, joten se ensin kasaan. Pian oli seinäraamitkin paikallaan ja aika nostaa runko kehikon päälle.


Loput osat olikin sitten todella helppo ruuvailla paikalleen. Viimeiseksi vielä oven runko ja siinä se oli. Runko kahdessa tunnissa kasattu, ilman ohjeita!!!
Kennomuovit olivat tuhottoman likaiset, koska niitä ei oltu varmaan koskaan pesty. Painepesuri ja harja ja kuuraamaan. Joitain rikkinäisiä siellä oli, mutta kyllä ne kelpaa vielä tälle kesälle.


Nyt voin siirtää viimeiset "varataimet" kasvariin ja alkaa miettimään seuraavaa projektia ja tietenkin vahtia aina välillä mitä roskalavelle ilmestyy. Projekteja kun riittää ja tavaraa tarvitaan.



2 kommenttia:

  1. Kiva löytö! Kyllähän tuo varakasvarina menee vallan mainiosti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jotain pientä sinne on tarkoitus laittaa. Mahdollisesti jotain jämä tomatintaimia ja sellaista. Kyllä sille aina jotain käyttöä löytyy.

      Poista



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Näitä luen (tuoreimmat päivitykset ylinnä)